Tauon jälkeen

Heipä hei, ihan super pitkän ajan jälkeen!

Motivaatio blogin kirjoittamiseen on ollut hukassa puuttuvan kuvauskaluston ja tietokoneongelmien takia, mutta nyt on uusi kamera ja tietokonekin saatu toimimaan! Ihana, ihana palata takaisin tänne. Monen monta kertaa on tehnyt mieli kirjoittaa, mutta tosiaan edellä mainittujen syiden takia se on vain sitten jäänyt.

Nyt kuitenkin täällä taas, uudella motivaatiolla varustettuna. Mitä meidän kesäämme on kuulunut? Ihan päällimmäisenä tulee mieleen, että kesällä saavutimme asian, jota en oikein edes osannut vielä haaveilla. Me voitettiin nimittäin Aidan kanssa Satakunnan piirinmestaruuskilpailut agilityssä ja näin ollen me olemme nyt Satakunnan piirinmestarit 2017! Vieläkin meinaa itku tulla ja nousta kylmätväreet iholle. 

Kesän SM-kisojen joukkuekisasta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville meidän suorituksen osalta. Oli äärettömän kuuma päivä, joten pidin Aidaa autossa mahdollisimman paljon ja ajattelin, että kuumuus kuitenkin vie osan "mehuista" koiraltakin, joten parempi, että se pysyy viileässä niin pitkään kuin mahdollista. Tämä ei kuitenkaan Aidan kohdalla toiminut ja olisihan mun se pitänyt jo tietääkin. Aida oli kuin mikäkin räjähtävä raketti joukkueradalle päästyään, että hommasta ei vain yksinkertaisesti tullut mitään. Nauraen poistuin radalta kesken, koska meno oli ihan päätöntä. Aida karjui minulle kurkku suorana minkä ehti ja itse yritin siinä sitten jotenkin ohjata täyden raivon vallassa olevaa koiraani. Noh, ei tullut siitä mitään, ei. Nokka ylös ja kohti uusia pettymyksiä siis! Yksilöradoille meillä ei edes ollut asiaa, koska tuplanolla uupui. Niinpä jäi meidän karkelot sitten siihen raivorataan Lappeenrannassa. :D

Meillä oli osallistumisoikeus ensimmäistä kertaa meidän kummankin uralla agilityn MM-karsintoihin. Sinne osallistuttiin riemulla, olihan se nyt upeaa päästä mukaan niinkin isoihin karkeloihin! Eipä jäänyt sieltäkään jälkipolville kerrottavaa. Ensimmäisellä radalla tapahtui jotain, mitä en edes osaa selittää. Aida oli lähdössä ohjaukseen, mutta jostain syystä hämmentyi ja vaihtoikin suuntaa sekä tietenkin hyppäsi siinä samalla väärän esteen. Hylätyn radan jälkeen lähdin taistelumielellä kohti seuraavaa rataa. Siellä ei kuitenkaan montaa estettä päästy, kun pahassa kohdassa oleva rengas-este päätyi meidän kohtaloksemme. Aida tuli renkaan väärästä välistä ja ehti jo seuraavalle esteelle ennen kuin ehdin huomaamaan. Niinpä taas poistuimme hylätyn suorituksen kanssa radalta. Voin kertoa, että harmitti ja harmittaa edelleen. Mutta tällainen tämä laji on, ei auta kuin hyväksyä. 

Näistä kesän isoimmista karkeloista johtuen piirinmestaruusvoitto tuntui ja tuntuu äärettömän hyvältä. Olin jo luopunut toivosta ja ajatellut, että ei vain ole meidän aikamme vielä loistaa, on nieltävä pettymys ja jatkettava treenaamista. Piirinmestaruuskisoihin meno ei kiinnostanut pätkän vertaa, mutta koska olin lupautunut menemään seuramme joukkueeseen, olihan siinä samalla sitten osallistuttava myös yksilökisoihin. Me niin rokattiin piirinmestaruuskisoissa, että huh huh. Voitettiin siis tuplanollalla mestaruus ja näin ollen meillä on nyt sitten jo kesästä asti ollut osallistumisoikeus kesän 2018 Suomenmestaruuskisoihin. Miten hyvältä se tuntuukaan, kun nyt on kahtena vuotena hieronut ja hieronut tuloksia SM-kisoihin ja nyt meillä on jo vaadittavat tulokset kasassa! Se helpotti minua äärettömästi ja nyt olen voinut hengittää ja miettiä harrastustani rauhassa. Sain myös varmuuden siihen, että ei se tuplanolla ole mikään mahdottomuus! Me pystytään mihin vaan, kun yhdessä tehdään ja nautitaan. 

Niinpä meillä on nyt Aidan kanssa ollut kisataukoa piirinmestaruuskisoista lähtien. Nyt tarvisikin alkaa täyttää kisakalenteria, jos meinaa päästä osallistumaan esimerkiksi European open -karsintoihin. Pikku hiljaa, ilman stressiä ja tästä harrastuksesta nauttien koitan töiden lomasta taas ehtiä kisakentillekin. 

Tässä siis pikaiset agilitykuulumiset, siitäkin tuli melkoinen tarina. :D Jannikin on päässyt etenemään agilityssä super hyvin ja enää meillä ennen kisauran aloitusta on edessä kontaktiesteiden ja keppien treenaus. Muuten neiti olisi jo kisavalmis sekä kisaikäinenkin, mutta kontaktien ja keppien kanssa olen ollut liian laiska ja ne on vielä aivan vaiheessa. Tähtäimessä olisi kuitenkin kisat alkuvuoden puolella, joten nyt täytyisi pikkusen tässäkin asiassa tsempata. Janni kyllä yllättää minut taidoillaan lähes joka treeneissä, se on niin pätevä agiliitäjä, että en ihan oikeasti enää malttaisi odottaa niitä yhteisiä kisaratoja! Haluan niin nähdä, mitä meistä mahtaakaan tulla, kun pääsemme kisaamaan! 

Agilitykuulumisten lisäksi olisi paljon kerrottavaa meidän patikointireissuistamme kesän ajalta, mutta ehkä palaan niihin ihan omassa postauksessaan, koska tässäkin on jo tekstiä riittämiin. Ihania patikointiretkiä olemme kuitenkin tehneet ja koirat ovat olleet niissä jokaisessa äärettömän reippaita ja ihania reissukavereita. 

Palataan toivottavasti pian asiaan! Ihanaa syksyä kaikille! <3

Askel lähempänä unelmaa

Nyt se on totta; olen yhden askeleen lähempänä yhtä isoa unelmaani! Viikonloppu kului Sastamalassa Kennelliiton virallisella Kasvattajan peruskurssilla ja näin ollen minulla on nyt lupa hakea kasvattajanimeä. Olen niin kauan haaveillut kurssista ja nyt vihdoin se on suoritettuna. Mitä jäi mieleen päällimmäisenä?

Huh, ihan hirveästi opeteltavaa! Siis ihan hirveästi, mutta niin äärettömän mielenkiintoista opeteltavaa ja pohdittavaa. Kurssi oli itselleni todella antoisa, sillä koirien kasvatus on vielä kovin vierasta enkä hirveästi ole päässyt sitä seuraamaan edes läheltä. Kurssi oli mielestäni onnistunut sisällöltään ja siellä keskityttiin oleellisiin asioihin. Pintaraapaisuhan tämä tietysti on, mutta sieltä sai myös paljon vinkkiä siihen, mihin keskittyä ja mistä hakea lisää tietoa. 

Se kaikki vastuu, asioiden pohtiminen, suunnittelu ja tavoitteellinen toiminta hieman pelottaa, mutta pelon voittaa kuitenkin kiinnostus ja halu kehittää omia rotuja. Minulla on omat näkemykseni ja tavoitteeni jo nyt mietittynä, jotka mielestäni kuitenkin vaalivat rotujani. Tästä pääset lukemaan jo aiemmin pohtimaani koirien kasvattamisesta! En tiedä omistanko tällä hetkellä yhtäkään jalostuskoiraa, vaikka haaveeni tietenkin ovat molempiin liittyen. Aidan kohdalla ajatus on ajankohtaisempi ja vaatii paljon pohdintaa. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, joten vaikka nyt en omistaisikaan yhtäkään jalostukseen soveltuvaa koiraa, tulen sellaisen toivottavasti vielä jonain päivänä omistamaan. 

Olen täynnä intoa ja haluaisin nyt heti päästä toteuttamaan kaikkea haaveilemaani. Olen tällainen "kaikki mulle heti nyt" -tyyppi, joten kärsivällisyys ei ole vahvuuteni (nämä koirahommat kuitenkin on sitä jo tähänkin mennessä opettanut aikalailla). :D Nyt kuitenkin jäitä hattuun, opinnot loppuun kevään aikana ja kesällä sitten täysillä tiedon metsästystä aiheeseen liittyen sekä kasvattajanimen anominen. Luultavasti tulen blogissa jatkossa pohtimaan myös kasvatukseen liittyviä juttuja enemmän, joten siitä kiinnostuneiden kannattaa pysyä kuulolla! ;)

Valitettavasti kuitenkin blogi tulee vielä tämän kevään mittaan luultavasti pysymään melko hiljaisena, sillä minun on pakko käyttää kaikki energiani koulujuttujen loppuun hoitamiseen. Valmistuminen on niin lähellä ja paljon vielä asioita hoidettavana, että pakko keskittyä siihen. Toisekseen haluan sen myös mahdollisimman pian pois alta, jotta pääsen keskittymään siihen, mitä oikeasti haluan. Toivottavasti kuullaan taas pian! :)

EO-karsinnat, Tampere

Tampereen European Open -karsinnat takana. Tuloksilla ei meidän osalta juhlittu, saimme nimittäin 3 hylkyä. Oma pää ei nyt vaan kestänyt, höh. Mutta, vaikka tulokset eivät olleetkaan juhlimisen arvoiset, niin vitsit! Jokaisella radalla hyviä kohtia ja hyviä pätkiä, hyppäri ihan äärettömän hyvä. 

Radat olivat mielestäni haastavat, mutta täysin suoritettavissa. Ensimmäinen rata meni osaltani ihan liialliseen jännitykseen tai tarkemmin ajateltuna alkurata. Olin aivan lukossa, vaikka yritin rauhoitella itseäni ja ajatella, että ei ole jännitettävää. Millä ihmeellä saisi päähänsä taottua, että liiallinen jännittäminen ei kannata? Kun alku oltiin tunaroitu, siis minä olin tunaroinut, niin loppu rata sujuikin sitten mukavasti. 

Hyppyrataa katselin radan vierestä ja mietin, että millä ihmeellä me tostakin selvitään. Se näytti ihan tosi haastavalta. Kun lähdin rataantutustumaan, päätin, että hitto mehän osataan tästä kaikki ja me pystytään, mä todellakin ehdin. Ja niin me osattiin ja mä ehdin. Yhdessä kohdassa olin vain niin häkeltynyt, että koira pääsi lipsahtamaan yhden esteen liikaa. Mutta mitäs siitä sitten? Hylkyhän se tietenkin oli, mutta radalta tulin ihan äärettömän tyytyväisenä ja ylpeänä pois, Meidän yhteistyö oli jotain ihan todella upean tuntuista radalla. Koira irtosi, mä liikuin, tehtiin yhdessä. Vieläkin tulee ihan kylmät väreet siitä fiiliksestä.

Kolmannelle radalla koitin lähteä samalla fiiliksellä kuin hyppärille. Jostain syystä me ei vain sitten löydetty radalla sitä yhteistä rytmiä ja homma ei sitten ihan pelittänytkään. Noh, hyviä pätkiä sielläkin oli, kun videolta katsoin. 

Kokemusta me taas saatiin. Sitähän tässä haetaan. Ne tulokset kyllä tulevat, kun me ollaan siihen valmiita. Lisää treeniä ja omaa päätä kuntoon. Suurimpana ongelmana meillä on tällä hetkellä oikeasti mun pää, sen kun hallitsisin niin hitto me rokattais! Noh, vielä tulee senkin aika ja mä todellakin aion tehdä töitä asian eteen. 

Seuraaviin EO-karsintoihin ilmottauduttu. Ollaan siis rankingin sijalla 72 tällä hetkellä, eli meillä on EO-karsintoihin ja Halli-SM kisoihin osallistumisoikeus ensimmäisten joukossa. Aion tsempata sinne! Vielä on aikaa.