Heipä hei, ihan super pitkän ajan jälkeen!
Motivaatio blogin kirjoittamiseen on ollut hukassa puuttuvan kuvauskaluston ja tietokoneongelmien takia, mutta nyt on uusi kamera ja tietokonekin saatu toimimaan! Ihana, ihana palata takaisin tänne. Monen monta kertaa on tehnyt mieli kirjoittaa, mutta tosiaan edellä mainittujen syiden takia se on vain sitten jäänyt.
Nyt kuitenkin täällä taas, uudella motivaatiolla varustettuna. Mitä meidän kesäämme on kuulunut? Ihan päällimmäisenä tulee mieleen, että kesällä saavutimme asian, jota en oikein edes osannut vielä haaveilla. Me voitettiin nimittäin Aidan kanssa Satakunnan piirinmestaruuskilpailut agilityssä ja näin ollen me olemme nyt Satakunnan piirinmestarit 2017! Vieläkin meinaa itku tulla ja nousta kylmätväreet iholle.
Kesän SM-kisojen joukkuekisasta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville meidän suorituksen osalta. Oli äärettömän kuuma päivä, joten pidin Aidaa autossa mahdollisimman paljon ja ajattelin, että kuumuus kuitenkin vie osan "mehuista" koiraltakin, joten parempi, että se pysyy viileässä niin pitkään kuin mahdollista. Tämä ei kuitenkaan Aidan kohdalla toiminut ja olisihan mun se pitänyt jo tietääkin. Aida oli kuin mikäkin räjähtävä raketti joukkueradalle päästyään, että hommasta ei vain yksinkertaisesti tullut mitään. Nauraen poistuin radalta kesken, koska meno oli ihan päätöntä. Aida karjui minulle kurkku suorana minkä ehti ja itse yritin siinä sitten jotenkin ohjata täyden raivon vallassa olevaa koiraani. Noh, ei tullut siitä mitään, ei. Nokka ylös ja kohti uusia pettymyksiä siis! Yksilöradoille meillä ei edes ollut asiaa, koska tuplanolla uupui. Niinpä jäi meidän karkelot sitten siihen raivorataan Lappeenrannassa. :D
Meillä oli osallistumisoikeus ensimmäistä kertaa meidän kummankin uralla agilityn MM-karsintoihin. Sinne osallistuttiin riemulla, olihan se nyt upeaa päästä mukaan niinkin isoihin karkeloihin! Eipä jäänyt sieltäkään jälkipolville kerrottavaa. Ensimmäisellä radalla tapahtui jotain, mitä en edes osaa selittää. Aida oli lähdössä ohjaukseen, mutta jostain syystä hämmentyi ja vaihtoikin suuntaa sekä tietenkin hyppäsi siinä samalla väärän esteen. Hylätyn radan jälkeen lähdin taistelumielellä kohti seuraavaa rataa. Siellä ei kuitenkaan montaa estettä päästy, kun pahassa kohdassa oleva rengas-este päätyi meidän kohtaloksemme. Aida tuli renkaan väärästä välistä ja ehti jo seuraavalle esteelle ennen kuin ehdin huomaamaan. Niinpä taas poistuimme hylätyn suorituksen kanssa radalta. Voin kertoa, että harmitti ja harmittaa edelleen. Mutta tällainen tämä laji on, ei auta kuin hyväksyä.
Näistä kesän isoimmista karkeloista johtuen piirinmestaruusvoitto tuntui ja tuntuu äärettömän hyvältä. Olin jo luopunut toivosta ja ajatellut, että ei vain ole meidän aikamme vielä loistaa, on nieltävä pettymys ja jatkettava treenaamista. Piirinmestaruuskisoihin meno ei kiinnostanut pätkän vertaa, mutta koska olin lupautunut menemään seuramme joukkueeseen, olihan siinä samalla sitten osallistuttava myös yksilökisoihin. Me niin rokattiin piirinmestaruuskisoissa, että huh huh. Voitettiin siis tuplanollalla mestaruus ja näin ollen meillä on nyt sitten jo kesästä asti ollut osallistumisoikeus kesän 2018 Suomenmestaruuskisoihin. Miten hyvältä se tuntuukaan, kun nyt on kahtena vuotena hieronut ja hieronut tuloksia SM-kisoihin ja nyt meillä on jo vaadittavat tulokset kasassa! Se helpotti minua äärettömästi ja nyt olen voinut hengittää ja miettiä harrastustani rauhassa. Sain myös varmuuden siihen, että ei se tuplanolla ole mikään mahdottomuus! Me pystytään mihin vaan, kun yhdessä tehdään ja nautitaan.
Niinpä meillä on nyt Aidan kanssa ollut kisataukoa piirinmestaruuskisoista lähtien. Nyt tarvisikin alkaa täyttää kisakalenteria, jos meinaa päästä osallistumaan esimerkiksi European open -karsintoihin. Pikku hiljaa, ilman stressiä ja tästä harrastuksesta nauttien koitan töiden lomasta taas ehtiä kisakentillekin.
Tässä siis pikaiset agilitykuulumiset, siitäkin tuli melkoinen tarina. :D Jannikin on päässyt etenemään agilityssä super hyvin ja enää meillä ennen kisauran aloitusta on edessä kontaktiesteiden ja keppien treenaus. Muuten neiti olisi jo kisavalmis sekä kisaikäinenkin, mutta kontaktien ja keppien kanssa olen ollut liian laiska ja ne on vielä aivan vaiheessa. Tähtäimessä olisi kuitenkin kisat alkuvuoden puolella, joten nyt täytyisi pikkusen tässäkin asiassa tsempata. Janni kyllä yllättää minut taidoillaan lähes joka treeneissä, se on niin pätevä agiliitäjä, että en ihan oikeasti enää malttaisi odottaa niitä yhteisiä kisaratoja! Haluan niin nähdä, mitä meistä mahtaakaan tulla, kun pääsemme kisaamaan!
Agilitykuulumisten lisäksi olisi paljon kerrottavaa meidän patikointireissuistamme kesän ajalta, mutta ehkä palaan niihin ihan omassa postauksessaan, koska tässäkin on jo tekstiä riittämiin. Ihania patikointiretkiä olemme kuitenkin tehneet ja koirat ovat olleet niissä jokaisessa äärettömän reippaita ja ihania reissukavereita.
Palataan toivottavasti pian asiaan! Ihanaa syksyä kaikille! <3
