perjantai 22. syyskuuta 2017

Tauon jälkeen

Heipä hei, ihan super pitkän ajan jälkeen!

blogiin1

Motivaatio blogin kirjoittamiseen on ollut hukassa puuttuvan kuvauskaluston ja tietokoneongelmien takia, mutta nyt on uusi kamera ja tietokonekin saatu toimimaan! Ihana, ihana palata takaisin tänne. Monen monta kertaa on tehnyt mieli kirjoittaa, mutta tosiaan edellä mainittujen syiden takia se on vain sitten jäänyt.

Nyt kuitenkin täällä taas, uudella motivaatiolla varustettuna. Mitä meidän kesäämme on kuulunut? Ihan päällimmäisenä tulee mieleen, että kesällä saavutimme asian, jota en oikein edes osannut vielä haaveilla. Me voitettiin nimittäin Aidan kanssa Satakunnan piirinmestaruuskilpailut agilityssä ja näin ollen me olemme nyt Satakunnan piirinmestarit 2017! Vieläkin meinaa itku tulla ja nousta kylmätväreet iholle. 

Kesän SM-kisojen joukkuekisasta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville meidän suorituksen osalta. Oli äärettömän kuuma päivä, joten pidin Aidaa autossa mahdollisimman paljon ja ajattelin, että kuumuus kuitenkin vie osan "mehuista" koiraltakin, joten parempi, että se pysyy viileässä niin pitkään kuin mahdollista. Tämä ei kuitenkaan Aidan kohdalla toiminut ja olisihan mun se pitänyt jo tietääkin. Aida oli kuin mikäkin räjähtävä raketti joukkueradalle päästyään, että hommasta ei vain yksinkertaisesti tullut mitään. Nauraen poistuin radalta kesken, koska meno oli ihan päätöntä. Aida karjui minulle kurkku suorana minkä ehti ja itse yritin siinä sitten jotenkin ohjata täyden raivon vallassa olevaa koiraani. Noh, ei tullut siitä mitään, ei. Nokka ylös ja kohti uusia pettymyksiä siis! Yksilöradoille meillä ei edes ollut asiaa, koska tuplanolla uupui. Niinpä jäi meidän karkelot sitten siihen raivorataan Lappeenrannassa. :D

Meillä oli osallistumisoikeus ensimmäistä kertaa meidän kummankin uralla agilityn MM-karsintoihin. Sinne osallistuttiin riemulla, olihan se nyt upeaa päästä mukaan niinkin isoihin karkeloihin! Eipä jäänyt sieltäkään jälkipolville kerrottavaa. Ensimmäisellä radalla tapahtui jotain, mitä en edes osaa selittää. Aida oli lähdössä ohjaukseen, mutta jostain syystä hämmentyi ja vaihtoikin suuntaa sekä tietenkin hyppäsi siinä samalla väärän esteen. Hylätyn radan jälkeen lähdin taistelumielellä kohti seuraavaa rataa. Siellä ei kuitenkaan montaa estettä päästy, kun pahassa kohdassa oleva rengas-este päätyi meidän kohtaloksemme. Aida tuli renkaan väärästä välistä ja ehti jo seuraavalle esteelle ennen kuin ehdin huomaamaan. Niinpä taas poistuimme hylätyn suorituksen kanssa radalta. Voin kertoa, että harmitti ja harmittaa edelleen. Mutta tällainen tämä laji on, ei auta kuin hyväksyä. 

Näistä kesän isoimmista karkeloista johtuen piirinmestaruusvoitto tuntui ja tuntuu äärettömän hyvältä. Olin jo luopunut toivosta ja ajatellut, että ei vain ole meidän aikamme vielä loistaa, on nieltävä pettymys ja jatkettava treenaamista. Piirinmestaruuskisoihin meno ei kiinnostanut pätkän vertaa, mutta koska olin lupautunut menemään seuramme joukkueeseen, olihan siinä samalla sitten osallistuttava myös yksilökisoihin. Me niin rokattiin piirinmestaruuskisoissa, että huh huh. Voitettiin siis tuplanollalla mestaruus ja näin ollen meillä on nyt sitten jo kesästä asti ollut osallistumisoikeus kesän 2018 Suomenmestaruuskisoihin. Miten hyvältä se tuntuukaan, kun nyt on kahtena vuotena hieronut ja hieronut tuloksia SM-kisoihin ja nyt meillä on jo vaadittavat tulokset kasassa! Se helpotti minua äärettömästi ja nyt olen voinut hengittää ja miettiä harrastustani rauhassa. Sain myös varmuuden siihen, että ei se tuplanolla ole mikään mahdottomuus! Me pystytään mihin vaan, kun yhdessä tehdään ja nautitaan. 

Niinpä meillä on nyt Aidan kanssa ollut kisataukoa piirinmestaruuskisoista lähtien. Nyt tarvisikin alkaa täyttää kisakalenteria, jos meinaa päästä osallistumaan esimerkiksi European open -karsintoihin. Pikku hiljaa, ilman stressiä ja tästä harrastuksesta nauttien koitan töiden lomasta taas ehtiä kisakentillekin. 

Tässä siis pikaiset agilitykuulumiset, siitäkin tuli melkoinen tarina. :D Jannikin on päässyt etenemään agilityssä super hyvin ja enää meillä ennen kisauran aloitusta on edessä kontaktiesteiden ja keppien treenaus. Muuten neiti olisi jo kisavalmis sekä kisaikäinenkin, mutta kontaktien ja keppien kanssa olen ollut liian laiska ja ne on vielä aivan vaiheessa. Tähtäimessä olisi kuitenkin kisat alkuvuoden puolella, joten nyt täytyisi pikkusen tässäkin asiassa tsempata. Janni kyllä yllättää minut taidoillaan lähes joka treeneissä, se on niin pätevä agiliitäjä, että en ihan oikeasti enää malttaisi odottaa niitä yhteisiä kisaratoja! Haluan niin nähdä, mitä meistä mahtaakaan tulla, kun pääsemme kisaamaan! 

Agilitykuulumisten lisäksi olisi paljon kerrottavaa meidän patikointireissuistamme kesän ajalta, mutta ehkä palaan niihin ihan omassa postauksessaan, koska tässäkin on jo tekstiä riittämiin. Ihania patikointiretkiä olemme kuitenkin tehneet ja koirat ovat olleet niissä jokaisessa äärettömän reippaita ja ihania reissukavereita. 

Palataan toivottavasti pian asiaan! Ihanaa syksyä kaikille! <3

nimijuttu

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Askel lähempänä unelmaa

IMG_7685

Nyt se on totta; olen yhden askeleen lähempänä yhtä isoa unelmaani! Viikonloppu kului Sastamalassa Kennelliiton virallisella Kasvattajan peruskurssilla ja näin ollen minulla on nyt lupa hakea kasvattajanimeä. Olen niin kauan haaveillut kurssista ja nyt vihdoin se on suoritettuna. Mitä jäi mieleen päällimmäisenä?

Huh, ihan hirveästi opeteltavaa! Siis ihan hirveästi, mutta niin äärettömän mielenkiintoista opeteltavaa ja pohdittavaa. Kurssi oli itselleni todella antoisa, sillä koirien kasvatus on vielä kovin vierasta enkä hirveästi ole päässyt sitä seuraamaan edes läheltä. Kurssi oli mielestäni onnistunut sisällöltään ja siellä keskityttiin oleellisiin asioihin. Pintaraapaisuhan tämä tietysti on, mutta sieltä sai myös paljon vinkkiä siihen, mihin keskittyä ja mistä hakea lisää tietoa. 

Se kaikki vastuu, asioiden pohtiminen, suunnittelu ja tavoitteellinen toiminta hieman pelottaa, mutta pelon voittaa kuitenkin kiinnostus ja halu kehittää omia rotuja. Minulla on omat näkemykseni ja tavoitteeni jo nyt mietittynä, jotka mielestäni kuitenkin vaalivat rotujani. Tästä pääset lukemaan jo aiemmin pohtimaani koirien kasvattamisesta! En tiedä omistanko tällä hetkellä yhtäkään jalostuskoiraa, vaikka haaveeni tietenkin ovat molempiin liittyen. Aidan kohdalla ajatus on ajankohtaisempi ja vaatii paljon pohdintaa. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, joten vaikka nyt en omistaisikaan yhtäkään jalostukseen soveltuvaa koiraa, tulen sellaisen toivottavasti vielä jonain päivänä omistamaan. 

Olen täynnä intoa ja haluaisin nyt heti päästä toteuttamaan kaikkea haaveilemaani. Olen tällainen "kaikki mulle heti nyt" -tyyppi, joten kärsivällisyys ei ole vahvuuteni (nämä koirahommat kuitenkin on sitä jo tähänkin mennessä opettanut aikalailla). :D Nyt kuitenkin jäitä hattuun, opinnot loppuun kevään aikana ja kesällä sitten täysillä tiedon metsästystä aiheeseen liittyen sekä kasvattajanimen anominen. Luultavasti tulen blogissa jatkossa pohtimaan myös kasvatukseen liittyviä juttuja enemmän, joten siitä kiinnostuneiden kannattaa pysyä kuulolla! ;)

Valitettavasti kuitenkin blogi tulee vielä tämän kevään mittaan luultavasti pysymään melko hiljaisena, sillä minun on pakko käyttää kaikki energiani koulujuttujen loppuun hoitamiseen. Valmistuminen on niin lähellä ja paljon vielä asioita hoidettavana, että pakko keskittyä siihen. Toisekseen haluan sen myös mahdollisimman pian pois alta, jotta pääsen keskittymään siihen, mitä oikeasti haluan. Toivottavasti kuullaan taas pian! :)

nimijuttu

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

EO-karsinnat, Tampere

Tampereen European Open -karsinnat takana. Tuloksilla ei meidän osalta juhlittu, saimme nimittäin 3 hylkyä. Oma pää ei nyt vaan kestänyt, höh. Mutta, vaikka tulokset eivät olleetkaan juhlimisen arvoiset, niin vitsit! Jokaisella radalla hyviä kohtia ja hyviä pätkiä, hyppäri ihan äärettömän hyvä. 

IMG_8503

Radat olivat mielestäni haastavat, mutta täysin suoritettavissa. Ensimmäinen rata meni osaltani ihan liialliseen jännitykseen tai tarkemmin ajateltuna alkurata. Olin aivan lukossa, vaikka yritin rauhoitella itseäni ja ajatella, että ei ole jännitettävää. Millä ihmeellä saisi päähänsä taottua, että liiallinen jännittäminen ei kannata? Kun alku oltiin tunaroitu, siis minä olin tunaroinut, niin loppu rata sujuikin sitten mukavasti. 

Hyppyrataa katselin radan vierestä ja mietin, että millä ihmeellä me tostakin selvitään. Se näytti ihan tosi haastavalta. Kun lähdin rataantutustumaan, päätin, että hitto mehän osataan tästä kaikki ja me pystytään, mä todellakin ehdin. Ja niin me osattiin ja mä ehdin. Yhdessä kohdassa olin vain niin häkeltynyt, että koira pääsi lipsahtamaan yhden esteen liikaa. Mutta mitäs siitä sitten? Hylkyhän se tietenkin oli, mutta radalta tulin ihan äärettömän tyytyväisenä ja ylpeänä pois, Meidän yhteistyö oli jotain ihan todella upean tuntuista radalla. Koira irtosi, mä liikuin, tehtiin yhdessä. Vieläkin tulee ihan kylmät väreet siitä fiiliksestä.


Kolmannelle radalla koitin lähteä samalla fiiliksellä kuin hyppärille. Jostain syystä me ei vain sitten löydetty radalla sitä yhteistä rytmiä ja homma ei sitten ihan pelittänytkään. Noh, hyviä pätkiä sielläkin oli, kun videolta katsoin. 

Kokemusta me taas saatiin. Sitähän tässä haetaan. Ne tulokset kyllä tulevat, kun me ollaan siihen valmiita. Lisää treeniä ja omaa päätä kuntoon. Suurimpana ongelmana meillä on tällä hetkellä oikeasti mun pää, sen kun hallitsisin niin hitto me rokattais! Noh, vielä tulee senkin aika ja mä todellakin aion tehdä töitä asian eteen. 

Seuraaviin EO-karsintoihin ilmottauduttu. Ollaan siis rankingin sijalla 72 tällä hetkellä, eli meillä on EO-karsintoihin ja Halli-SM kisoihin osallistumisoikeus ensimmäisten joukossa. Aion tsempata sinne! Vielä on aikaa.

nimijuttu

maanantai 30. tammikuuta 2017

Kameran ulkoilutusta

Jipii, meikäläinen sai kameran yli puolen vuoden tauon jälkeen raahattua pihalle! Toki en sen pidemmälle kuin omaan pihaan, mutta josko se tästä taas lähtisi! Pitkästä aikaa siis uusia kuvia koirista. Janni nyt on kaikessa täysillä mukana, mutta Aida on joka kerta kuvaamisesta sitä mieltä, että hän voisi jättää välistäkin. :D

IMG_8558

IMG_8544
Aidan mielestä maailman paskin vitsi laittaa hänet Jannin kainaloon... :D

IMG_8528

IMG_8503

IMG_8492

IMG_8481

IMG_8462

Täytyisi nyt yrittää tätäkin harrastaa vähän useammin, muistuisi edes jotkut asetukset kamerasta mieleen. Mutta mitäs mieltä olitte kuvista? :)

nimijuttu

lauantai 28. tammikuuta 2017

Janni 10 kuukautta treenaa agia

Hih, nyt vähän videota meidän "kaasupään" treeneistä. Sillä on kyllä intoa vaikka muille jakaa eikä siltä lopu virta kesken. Se on ihan huippu treenikaveri, vielä kun saadaan se kaikki energia siihen tekemiseen eikä kaiken maailman koikkelehtimiseen! :D Sen kanssa ei voi kyllä muuta kuin tulla hyvälle mielelle treeneissä, niin hauskaa treeniseuraa se on.


Nyt ollaan treenailtu erilaisia kiertoja ja ohjauksia. Mielestäni Janni on pätevä ikäisekseen ja kehittyy ihan huimaa vauhtia. Palkkauksen kanssa meillä on vähän pientä ongelmaa, en oikein tiedä miten sen tekisin parhaiten häiritsemättä koiran tekemistä. Etupalkalla tulee usein kiire suorittaa tehtäviä, kun tiedetään palkan olevan edessä ja sitten taas taskustani kaivaessa sitä se reagoi viimeisen hypyn kohdalla siihen hypäten ihan äärettömän korkealle. Molemmat tilanteet ovat videolla nähtävissä. Etupalkkaa olemme yrittäneet nyt hieman lisätä pikku hiljaa ja myös olen yrittänyt opetella palkkauksen taskusta hieman eri aikaan kuin tällä videolla on. 

Tällaisten motivoituneiden treenikavereiden kanssa on kyllä ihana treenata. Motivaatiota ei tarvitse etsiä, vaan koiralla on hirveä into tehdä ja vauhtia on riittämiin. Janninkaan kanssa tuskin tarvitsee ikinä varsinaisesti mitään vauhtitreeniä tehdä, koska siltä löytyy vauhtia ihan omastakin takaa runsaasti. Aika näyttää, mihin tämän neidein kanssa päädytään. Mutta on se vaan niin ihana pieni höyrypää. ♥ 

nimijuttu

torstai 26. tammikuuta 2017

Putkien ohjaustekniikat / Aida

Noniin, treenivideoita pukkaa! Sain vihdoin hankittua sellaisen telineen, mihin puhelimen saa kiinni ja jonka saa sitten kiinnitettyä milloin minnekin. Nyt on helppo kuvata treenit, kun on itsekseen treenaamassa. Saapahan aina hieman videota siitä, miten menee. Näkee itse sitten myöhemmin ne, mitä on tehnyt oikein ja mikä on mennyt vikaan. 

Treenikerralla, jolta video on, keskityimme siihen, miten ohjaan putket ja miten oma sijoittumiseni vaikuttaa koiran kääntymiseen putkesta. Tällaiset treenit ovat hyvin silmiä avaavia, sillä usein on melko pienestä kiinni, milloin koira kääntyy mihinkin suuntaan. Treenin aikana piti oikein muutaman kerran pysähtyä miettimään, mitä sitä oikein taas tulikaan tehtyä. Onneksi kuvasin treenit videolle, sillä nyt olen pystynyt vielä tarkemmin pohtimaan asiaa. Näin me treenasimme:


Muutamia oikein aivopierujakin tuli treeneissä tehtyä, niistä onkin yksi esimerkki videollakin. Ei tarvinnut paljon ihmetellä, miksi koira kääntyi putkesta, kuten kääntyi... :D Aidan kanssa on kyllä hienoa tehdä tämän kaltaisia treenejä, koska se osaa ihan äärettömän hyvin ja se on todella tarkka ohjauksistani. Silloin, kun se kääntyy eri tavalla kuin olin ajatellut, saan lähteä hakemaan vikaa omasta liikkeestäni ja videoiltahan ne hyvin sitten näkyvätkin.

Treeni osoitti myös, että nämä asiat vaativat paljon treeniä ohjaajalle. Miten sitä voikaan olla niin vaikeaa se oma sijoittuminen? Onneksi koira tosiaan tekee juuri niin kuin on pyydetty. On helpompaa korjata vain omia virheitään kuin keskittyä niin omiin virheihiin kuin siihen, että koira ei osaa riittävästi.

Kuvaatteko te usein treenejänne? Millaista apua olet treenivideoista saanut? :)

nimijuttu

tiistai 24. tammikuuta 2017

Tavoitteet Jannin kanssa 2017

Hui, ensimmäiset kunnon tavoitteet Jannin kanssa! Jotenkin hassua ajatella, että periaatteessa Jannin kanssa saisi kisata agilityä jo tänä vuonna syksyllä. Miten ihmeessä sekin on mahdollista? Noh, me ei kuitenkaan vielä tämän vuoden tavoitteeksi olla kisaamista ajateltu agilityn osalta, paitsi epävirallisissa kisoissa. Haluan antaa koiran kehittyä rauhassa ja lähdetään sitten ensi vuonna kisakentille asti. Onhan tässä työmaata kuitenkin ilman kisakenttiäkin!

IMG_20161214_095306

Näillä ajatuksilla me lähdemme Jannin kanssa tähän vuoteen:

- Rallytokon alo-liikkeet kuntoon. Seuraamiseen lisää varmuutta ja rauhaa. Neiti on aika hätäinen ja kova touhaamaan eli rauhaa, rauhaa, rauhaa ja malttia, paljon. Sen kautta tulee myös liikkeet kuntoon pikku hiljaa. Etenkin vasemmalle kääntymiset ovat vaikeita. Niihin superisti treeniä. 

- Rallytokon alossa kisaaminen, mahdollisesti myös nousu avoon. Jannihan on jo kisaikäinen, mutta en ihan vielä tahdo lähteä kisakentille. Täytyy saada sitä ennen varmuutta, koska en itse pystyisi olla rento kisatilanteessa jännittäessäni osaako koira kaiken mitä vaaditaan. Ehkä loppukeväästä ensimmäisiin kisoihin ja syksyn mittaa siirtyminen avoon toivottavasti. 

- Agilityssä kisamittaisen radan suorittaminen (eli siis, että pystymme loppuvuodesta jo tehdä sen n. 20 estettä, ei kuitenkaan kiirettä). Tällä hetkellä olemme menneet maksimissaan 6 estettä peräkkäin, eli matkaa on vielä. Meillä ei kuitenkaan ole mikään kiire, tässähän on vielä melkein vuosi aikaa täyttää tämä tavoite. Neiti on kuitenkin ihan kakara vielä. Hirveän pätevä se on!

- Kontaktiesteiden opettelu, kontaktit kuntoon vuoden loppuun mennessä. (Emme ole vielä edes aloittaneet.) Jep, mä olen sitten päätynyt, että juoksukontaktit haluan Jannille. Siinä meillä onkin työmaata, kun ne on sitten ensimmäiset juoksukontaktit, jotka mä koulutan! Eiköhän me onnistuta, kun vielä saadaan vähän vinkkejä ja aletaan sitten pikku hiljaa tekemään. Juoksukontakteista on kuitenkin varmaan mahdollisuus siirtyä pysäytyskontakteihin, jos juoksarit ei otakaan sujuakseen millään. 

- Kepit kuntoon. Niitä ollaan aloitettu pikku hiljaa, mutta niidenkin kunnollinen opettelu odottaa syksyä. Tehdään vain alkeita ja pieniä juttuja tässä rauhakseen. Mutta loppu vuodesta Janni ne jo osaa!

- Yhteisen "sävelen" löytäminen agilityssä. On melkoista opettelua itselle, kun ohjannut vain mini-koiria ja nyt pitäisi oppia myös maksi-koiran ohjaamiseen. Se on aivan erilaista, kuin minin. Jannillakin on todella pitkä laukka, joten sekin jo aiheuttaa itselle hankaluutta arvioida hyppypaikat ja niin edelleen. Mutta eiköhän me opita! Janni on kuitenkin niin taitava jo nyt, että eiköhän me yhdessä opita. 

- Käännösten ja erilaisten ohjaustekniikoiden treenaaminen ja hallitseminen. On vielä paljon ohjauksia, joissa Jannin ajatus sekoaa eikä se ymmärrä mitä pyydetään. Niimpä treenaamme tänä vuonna kaikenlaiset sylikäännökset, valssit, viskit, persjätöt ja niin edelleen. Pikku hiljaa nämäkin. 

- Näyttelyistä 18 kk iän jälkeen vähintään H. Sitten olisi se "harrastus H" eikä meidän enää ikinä tarvisi mennä näyttelykehiin. 

- Agilityn epävirallisissa kisoissa starttaaminen ja kisafiiliksen hakeminen. Nyt voisimme jo pian mennä vaikka johonkin putkiralli-luokkaan, keväämmällä/kesällä mölleihin ja sitten aina mitä enemmän loppuvuotta kohti mennään, niin pikku hiljaa myös vaikeammille radoille. Ihanaa päästä jo Janninkin kanssa pian opettelemaan kisafiilistä! Ollaan sitten kunnolla valmiita virallisiin kisoihin, kun joskus ensi vuonna niihin lähdemme!

- Canicross-tyyppisen juoksun aloittaminen. Jep, mä tahdon alkaa liikkumaan enemmän ja kun se on muuten niin hankalaa, niin josko se koiran kanssa innostaisi enemmän. Lähdetään siis kesällä vähän tällaista treenailemaan, katsotaan miten Janni oppii vetämään ja pysynkö mä perässä!

Paljon on treenattavaa ja nämäkin tavoitteet liittyvät harrastuksiin. Toki meillä on Jannin kanssa vielä paljon asioita, joita täytyy oppia arjessakin. Mutta ne tulevat tässä rauhakseen arjen mukana. Hassua ajatella, että se on melkein 1 v ja 10 kk tämän vuoden loputtua! Aika hurjaa. 

nimijuttu

lauantai 21. tammikuuta 2017

Tavoitteet Aidan kanssa 2017

Vuoden ensimmäinen kuukausi on jo pitkällä ja vielä on tavoitteet julkaisematta, joten tässä niitä nyt tulee! Harrastusten saralla meillä on tavoitteena paljon, toivottavasti ylletään tavoitteisiin asti. Mutta täytyyhän sitä rohkeasti tavoitellakin, että jotain voi saavuttaa! ;) Aidan kanssa harrastaminen on oikeasti hyvällä mallilla, meidän yhteistyömme toimii ja olemme kehittyneet paljon. Millaisia tavoitteita olen siis asettanut meille tälle vuodelle?

Aida

Tällaisilla ajatuksilla lähdemme vuoteen 2017:

- EO-karsintakilpailuihin osallistuminen sekä Halli SM -kilpailuihin osallistuminen ja onnistuneet kisaradat. Osallistuminen nyt on jo varmaa ellei mitään ihmeellistä satu. Mutta se, että onnistuisimme tekemään radat, joihin olen oikeasti tyytyväinen. Radat, joilla selvästi hallitsen pääni ja voin olla ylpeä suorituksestani, oli ne tulokset sitten mitä vain. Haluan vain onnistua omasta mielestäni, en halua tärkeissä kisoissa tehdä mitään typeriä mokia, mitä tulee tehtyä aivan liian usein normaaleissa kisoissa.

- Agilityn SM-kisoihin osallistuminen niin joukkuekisassa kuin yksilökisassakin. Yksilökisoissa finaaliradalle pääseminen. Olemme jälleen tuplanollaa vaille SM-kisoja ajatellen. Hitto, että se on pinttyneenä mun päässäni ja aiheuttaa pään leviämisen kisoissa! Joukkuepaikka varmistuu sitten keväällä jossain kohdassa. Jos me saamme nollat kasaan, niin kyllä me sitten myös tehdään siellä niin hyvin, että pääsemme osallistumaan finaaliradalle. 

- Kontaktiesteet kuntoon. Vaikka ei kontaktivirheitä olla vielä meidän kisaurallamme otettu kertaakaan, niin ei ne meidän kontaktit kyllä hyvät ole. Aivan äärettömän hitaat, meidän etenemät olisi ihan huimia, jos saataisiin kontakteille sama nopeus, kuin muuten radalla. Niitä treenataankin nyt ahkerasti, ehkä ne tästä siis.

- Itselle lisää vauhtia ja liikkuvuutta, jotta pysyisin entistä paremmin koiran matkassa agilityradoilla. Jep, minä oon se hidastava tekijä. Haluaisin siis kohottaa omaa kuntoani ja lisäksi oppia hyödyntämään kehoni voimaa ja liikkuvuutta, jotta agilityssä pääsisin juoksemaan lujaa sekä pystyisin hallitsemaan kehoni nopeissakin suunnanmuutoksissa.

- Parempi nolla-prosentti agilitykisaradoille. En ole vielä tyytyväinen siihen nolla-prosenttiin, mikä meillä tällä hetkellä on agilitykisoissa. Teemme sellaisia ratoja, että niissä on suurimmassa osassa vain jokin yksi ja ainut olematon asia, joka olisi huolellisuudella korjattavissa. Eli lisää huolellisuutta, niin alkaa nolliakin tulemaan runsaammin. 

- Rallytokossa alo-luokasta nouseminen avoon. Yhtä tulosta vailla enää! Eli eiköhän me tähän yletytä. ;)

- Rallytokon avo-luokan liikkeet haltuun ja avossa kisaaminen. Tässä meillä onkin hommaa! Nyt vasta kisaamisen aloitettuamme minulle on tullut kova treeni-into tätäkin lajia kohtaan. Niimpä haluan saada liikkeet kuntoon ja startata tänä vuonna avossa. Luultavasti starttaamme avossa sitten syksyllä, sillä kevät ja kesä menee aikalailla agilityn parissa. Mutta treenaamaan ehdimme tätäkin!


- Näyttelyistä vähintään H tulokseksi. Tää olisi jollain ihmeelle nyt kyllä saavutettava pystyistä korvista huolimatta. Tiedän kuitenkin shelttejä, jotka ovat pystyilläkin korvilla H:n saaneet eli eiköhän me tänä vuonna tässä onnistuta. 


- Agilityvalion ja hyppyvalion arvon saavuttaminen. Agilityvalion arvo on kiinni viimeisestä sertistä ja näyttelytuloksesta, viimeisen sertin saamme jo vastaanottaa. Hyppyvaliota varten saamme vastaanottaa viimeisen sertin muistaakseni heinäkuussa. 


- Mahdollisen pennutusajatuksen varmistuminen; tehdäänkö vaiko ei, mahdollinen urosvalinta. Nämä asiat riippuvat vielä monesta asiasta, mutta katsotaan. Haaveissa olisi pikku-Aida! ♥ Onhan se ihan loistava luonteeltaan etenkin harrastuksia ajatellen ja hyvän mallinen, tervekin ollut tähän asti. Katsotaan, katsotaan, tänä vuonna nämä asiat kuitenkin ratkeavat ja ehkä ensi keväänä meillä on vauvauutisia! 

Pitkälti tavoitteemme liittyvät kisamaailmaan, mutta niiden saavuttamiseksi tietenkin tulee myös paljon treenata. Minun on kuitenkin jotenkin helpompi asettaa tavoitteet kisoihin, niin sitten osaan myös ajatella mitä meidän tarvitsee treenata. Eiköhän näissä ole saavutettavaa tälle vuodelle! 

nimijuttu

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Viime vuoden tavoitteet

Viime vuodelle asetin muutamat eri tavoitteet koiraharrastuksen parissa. Tekstin, jossa tavoitteet lukevat ja jossa on hieman pientä pohdintaakin niistä, pääset lukemaan tästä. Miltä viime vuoden tavoitteet näyttävät nyt, kun vuosi on päässyt vaihtumaan?

IMG_7077m

Tällaiset tavoitteet asetin:

♥ Agilityn SM-kisoissa oman seuran joukkueeseen pääseminen. Jep, tämä toteutui! Oltiin joukkueessa mukana ja meidän joukkue oli mineissä sijalla SM 6.!! Niin upeaa, fiilis siellä oli kyllä niin huippu. 

♥ Agilityn SM-kisoissa yksilökisoissa starttaaminen eli SM-nollien metsästäminen ennen kesäkuuta (3 on tämän hetkinen tilanne!). Valitettavasti nämä karkelot jäivät meidän osaltamme. Saimme kyllä sen seitsemän nolla-tulosta kerättyä, mutta tuplanolla jäi uupumaan. Hitto vie, että oli pienestä kiinni! Eipä me siihen mennessä oltukaan kuin alle puoli vuotta kisattu kolmosluokassa eli sinänsä hyvin. Mutta kyllä harmitti ja harmittaa vieläkin.

♥ Kisakokemuksen kerääminen. Jep, sitä ollaan kerätty melkoisen hyvin! Ollaan tietenkin edelleen nuori koirakko, mutta kyllä se tästä! Kisasimme melko ahkerasti, noin 1-3 kisaa kuuta kohden. 

♥ Ahkera valmentautuminen ja kehittyminen agilityn parissa, yhteistyön paraneminen. Jep, sitäkin on tullut tehtyä! Olimme syksyn mukana Agilityliiton TopTeamissa ja vielä kevät on sitä jäljellä. Lisäksi koko viime vuoden valmentauduimme viikottain valmentajallamme, jonka valmennuksissa edelleen käydään viikottain. Näiden lisäksi on ollut myös joitain yksittäisiä valmennuksia. Meidän yhteistyö on kehittynyt huimasti, mä olen oppinut etenemään ja ohjaamaan jo paljon paremmin kuin vielä viime vuoden alussa! Niin huippua.

♥ Rallytoko kisoihin osallistuminen syksymmällä. Kyllähän tämäkin sitten toteutui, kun 18.12. starttasimme Tampereella meidän molempien ensimmäisissä rallytokokisoissa pistein 96/100! Nyt vaan lisää näitäkin! 


Siinä meidän tavoitteet kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hyvin ovat täyttyneet suurin osa ja nyt onkin aika taas pohtia, mitä me tänä vuonna tavoitellaan. Palataan niihin sitten ihan omassa postauksessaan! :) Paljon tehtiin viime vuonna ja toivottavasti paljon saadaan tehdä myös tänä vuonna. Aida on kyllä ihan huippu harrastuskaveri, sen kanssa kaikki on vaan niin ihanaa! Tänä vuonna täytyy asettaa tavoitteita myös Jannin kohdalle. Ne tavoitteet onkin jotenkin vaikeampi asettaa, mutta eiköhän niihinkin joku selkeys löydy. 

Täyttyikö teidän tavoitteenne viime vuonna? :) Linkkaa vaikka teksti blogiisi, niin käyn lukaisemassa tai kirjoita kommenttiin! 

nimijuttu

maanantai 16. tammikuuta 2017

Rallytokokisat x 2

Heipähei ja ihanaa alkanutta vuotta 2017! Koneen aukaisu on tässä jonkin aikaa tuntunut olevan kovin työlästä, joten näin myös blogin päivitys on jäänyt. Kaikkea on taas touhuiltu koirien kanssa ja yhtenä juttuna: olemme aloittaneet Aidan kanssa kisauramme rallytokon parissa. 

Kahdet rallytokokisat olemme nyt käyneet. Ensimmäiset olivat Tampereella 18.2.16, jolloin osallistuimme meidän molempien ensimmäisiin rallytokokisoihin. Sieltä saimme alo-luokasta 96/100 pistettä, eli melkoisen hyvin näin ensikertalaisiksi! Toiset kisat olivat 8.1.17 Isojoella, josta nappasimme 92/100 pistettä. Nyt enää olisikin jossain käytävä yhdet kisat ja tehtävä tulos, jotta pääsemme avoimeen luokkaan kisaamaan. Meidän täytyisi kyllä nyt alkaa kunnolla treenaamaan, sillä avoimessa on paljon asioita, joissa emme ole vielä kisavalmiita. Nyt kuitenkin videoiden pariin. 


Tältä radalta siis pisteitä 96/100. Pistevähennykset tulivat neljänneltä kyltiltä, jossa siis koiran piti tulla eteeni istumaan, sitten askellukset taakse ja koira takaisin sivulle. Kyltti on meille vaikea ja sitä olemmekin yrittäneet nyt treenailla. Kolme pistettä väheni siitä, kun uusimme kyltin Aidan tullessa sivulle istumaan liian aikaisin. Lisäksi samalta kyltiltä tuli -1 p vinoudesta (uusiessa koira tuli eteen vinoon). Muuten rata sujui hyvin ja olen jotenkin todella tyytyväinen etenkin tuohon hitaasti-kyltin suoritukseen. Siinä on aivan selkeät tempon muutokset! Turhaan jännitin miten Aida toimii rallyssa Tampereen hallissa, sillä olemme siellä tehneet pelkästään agilityä aiemmin!


Isojoen kisoista pisteitä tuli siis 92/100. Radalla Aida haahuili hieman tavallista enemmän enkä oikein meinannut saada siihen sellaista kontaktia kuin yleensä. Näimpä uusimme kaksi eri kylttiä, kun koira ei tehnytkään ihan niin kuin halusin ja olisi kuulunut tehdä. Toinen uusiminen oli turha, tuomari sanoi, ettei olisi ensimmäisestä suorituksesta sillä kyltillä antanut virhepisteitä ollenkaan. Minusta kuitenkin näytti siellä radalla ollessa, että koira jäi aivan liian kauas ja vinoonkin vielä, joten uusimme. Ei se sitten videolta enää niin pahalta näytäkään, mutta tehty mikä tehty. Tulos kuitenkin ja hyväkin vielä. Uusimisten lisäksi parissa kohtaa talutin pääsi hieman kiristymään, joten niistä -2 p.

Näiden ratojen jälkeen on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja! Täytyy olla kyllä ylpeä meidän suorituksista, niin hyvin ne ovat menneet näin aloittelijoille. Katsotaan miten meidän sitten käy, kun avoimeen päästään siirtymään! :D

nimijuttu

lauantai 17. joulukuuta 2016

Rallytokon treenailua

Heippa hei ja ihanaa Joulun odotusta! Meillä on mennyt joulukuu treenaillessa, sain nimittäin vihdoin hankittua yhdelle hallilla omatoimitreenioikeuden. Näin ollen pääsemme nyt vihdoin treenailemaan lähes milloin haluamme ja niin paljon kuin haluamme. Ollaankin nyt sitten treenailtu agilityä, mutta myös meidän "kakkoslajia" rallytokoa. Kuvailinkin viimeisimmät treenit, pahoitteluni, että ihan kaikki ei videolla näy. Vaikea kuitenkin saada yksin ollessa tuon parempaa videota, joten menköön. Kyllähän noiltakin jotain näkee! (Lisäksi pahoittelut siitä, että videoiden lopuissa palkkaukseni kuuluu aika kovasti videolla... :D)

rallyrata13.12.
Rata, jonka teimme treeneissä.


Tein viimeksi ratatreenin, koska Aidan kanssa meillä on huomenna ensimmäiset rallytokokisat (IIIIK). Halusin vielä vähän testailla radantekoa ennen kisoja ja hyvinhän se meni. Yhden kyltin halusin uusia radalla, koska koira menikin kesken makaamaan, kun olisi pitänyt pysyä istumassa. Muuten mielestäni ok ja uskoisin, että selviämme huomisesta, kunhan vain itse hallitsen pääni ja maltan.


Jannin kanssa sitten onkin vielä treenattavaa etenkin vasemmalle kääntymisessä. Pienempänä Janni hallitsi sen huomattavasti paremmin, mutta nykyisin se on sille vaikeaa. Se istuu usein kesken, mutta olen todennut, että ratatreenissä en jää sitä hinkkaamaan. Hinkkaillaan niitä käännöksiä sitten muuten, mutta radalla niitä on vielä turha vääntää. Yritän vaan olla tarkkana, että se ei pääsisi istumaan. Palkkaa ei kuitenkaan käännöksestä tule, jos takapuoli laskeutuu kesken. Janni on kuitenkin super pätevä 9 kuukautta vanha koiranalku, joten kyllä siitä hyvä tulee. ;) Seuraaminen Jannilla on mielestäni hyvää ja se on kontaktissa tosi hyvin. Mielestäni se jopa katselee minua enemmän kuin Aida.

Nyt kuitenkin katsomaan onhan kaikki kisakamppeet valmiina! Kisakirja on ainakin jo tuunattu! :D

nimijuttu

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Koiran viretila agilityssä

IMG_8090

Jep, meillä alkaa Aidalla mennä kisoissa viretila aina toisinaan yli. Havahduin sitä pohtimaan, kun eilisissä kisoissa Tampereella meillä meni ihan päin mäntyä keskimmäinen rata. Koira pääsi näkemään edellisen koirakon radalla, siirryimme oman vuoromme tultua lähtöön ja kaikki vaikutti olevan ok. Jätin koiran lähtöön ja siirryin itse kohtaan, josta olin ajatellut koiran vapauttaa. Vapautin koiran ja aloimme suorittaa rataa. Jo toisella esteellä, joka oli takaakierto, koira selvästi kiirehti ja komensi minua. Homma kuitenkin sujui vielä ja päästiinpä vielä kolmas, neljäs ja viideskin este. 

Keppikulma oli haastava ja siinä tuli monella koirakolla virheitä. Niin myös meillä, vaikka yritin varmistaa. Aida, jolla viretaso oli jo inan liian korkealla, hermostui entisestään, kun eteneminen pysähtyi ja yritettiin löytää oikea keppiväli. Kepit suoritettiin ja sitten homma lähti lapasesta. Koira sinkoili minne sattui, meni mitä radalta löysi, mutta ei irronnut niille esteille, jonne sitä yritin saada menemään. Miten toimin itse? En tiedä. Yritin olla rauhallinen, mutta turhautti kyllä aikalailla. Koira räksötti ja raivosi jaloissa, sinkoili miten sattuu eikä kuunnellut. 

Näitä ratoja on aina silloin tällöin. Onneksi ei usein, mutta mielellään niitä ei saisi tullakaan. Koska niitä ei vielä ole paljon, niihin vähiin pitäisi nyt keksiä jokin keino, millä tilanne saataisiin rauhoitettua ja homma haltuun. Aidahan on agilityssä äärimmäisen herkkä ohjaukselle ja todella kuuliainen. Sitten vain kun keittää yli, niin sitten myös keittää.  Aida on myös rohkea, täynnä itsevarmuutta ja irtoaa todella hienosti pitkällekin, kunhan viretila on kunnossa. 

Monet tuovat koiran halliin vasta juuri ennen omaa suoritusta. Meillä se ei toimi, sillä se tuli testattua alkuvuodesta, kun koiralla oli juoksut. Odottelimme hallin ulkopuolella ja vasta muutamaa koirakkoa ennen menimme halliin. Koira oli täynnä raivoa ja viretila nousi liian korkeaksi. Se ei selvästikään käsittänyt sitä, että halliin mennään vasta juuri ennen omaa vuoroa. Silloin useat radat olivat tuota luokkaa kuin nyt eilen yksi rata. 

Treeneissä harvemmin vire nousee liian korkeaksi, vaikkakin Aida tekee agilityä aina täysillä. Sillä ei ole agilityssä rauhallista vaihdetta. :D Jotain meidän täytyisi keksiä kisaradoille, mutta vielä en tiedä mitä. Eilen ensimmäisellä radalla olimme jo ensimmäisen esteen edessä odottelemassa, kunnes rataa alettiin korjaamaan. Ajattelin kauhuissani, että miten saan koiran pysymään rauhallisena odottelemassa, mutta kyykistyin sen vierelle ja silittelin sitä. Pidin kevyesti kiinni ja puhuin rauhallisesti. Vaikka jouduimme varmaan n. minuutin odottelemaan, niin siitä huolimatta koira oli täysin rauhallinen. Teimme nollaradan ja voitimme luokan! Vitsit, sillä radalla todellakin homma toimi!

Ehkä yritän lähteä hakemaan rauhallisuutta noiden silittelyiden kautta lähtötilanteessa. Mutta se on vielä aivan auki, miten pitäisi toimia radalla, kun kesken rataa keittää yli. En jotenkin usko, että Aidalle toimisi se, että poistuisimme radalta, jos viretila on liian korkea. Luulen, että se ottaisi sitä melkoisesti päähän ja tilanne vain pahenisi seuraavalla radalla, koska se pelkäisi, että taas pian joutuu radalta pois. Sille agility on kaikki kaikessa ja se on kyllä melkoinen tosikko agilityn parissa. Onneksi meillä on osaava valmentaja ja onneksi olemme TopTeamissa mukana, eli eiköhän vielä löydy keino rauhoittamiseen tai lähinnä omaan toimintaani. 

Onko muilla ongelmia kisatilanteissa koiran viretilan kanssa? Miten te olette toimineet? Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia ja ajatuksia! 

nimijuttu

lauantai 19. marraskuuta 2016

Haaveita

IMG_7819

IMG_7806

IMG_7685
Kuvat pentueesta, josta Janni on. 

Päässäni on monta haavetta, joita haluaisin päästä toteuttamaan. Paljon erilaisia unelmia. Nyt pinnalle on kuitenkin noussut pidempi aikainen haave, oman kasvatustyön aloittaminen. Sinänsä se ei ole vielä ajankohtainen asia enkä tiedä onko se ajankohtaista tämän hetkisten koirieni kanssa. Aika näyttää, mutta sen tiedän, että haluan kasvattaa koiria pienimuotoisesti. Pienimuotoisesti tarkoitan sillä, että en halua itselleni (ainakaan toistaiseksi :D) suurta laumaa koiria, vaan pentuja tulee harvakseltaan silloin, kun minulla on siihen sopiva koira. Toki pentueita voi mahdollisesti tulla enemmän sijoitettujen koirien kautta. Jos osaan valita tulevaisuudessa, mikä pentu kannattaisi sijoittaa? Vaikeita asioita jo heti näin alkuun. :D

Miksi sitten haluan kasvattaa koiria? Haluaisin kasvattaa harrastuskavereita, jotka ovat tietenkin rodunomaisia, terveitä ja ihania perheenjäseniä. Olen aina haaveillut koirien kasvattamisesta. Nyt ajatukset kuitenkin ovat selkiytyneet siitä, millainen on minun mielestäni hyvä perheenjäsen ja harrastuskaveri. Haluan kasvattaa nimenomaan aktiivisia koiria, jotka ovat eri harrastuksissa parhaimmillaan. Itse olen täysin koukussa agilityyn ja näin ollen edellytän koiriltani tiettyjä ominaisuuksia, joita haluan myös tuleville mahdollisille kasvateilleni. Haluan, että koira on  mm. aktiivinen, miellyttämisenhaluinen, innokas, hyvä oppimaan ja viihtyy kuitenkin harrastusten lisäksi kotonakin ollen maailman huippu perheenjäsen. Urosvalinnoissani tulee siis luultavasti painamaan luonteen ja terveystulosten lisäksi myös harrastusnäytöt. 

Ihan ensimmäisenä kuitenkin haluaisin ensi vuoden aikana lähteä toteuttamaan unelmaani niin, että kävisin kasvattajan peruskurssin. Minulla on myös jo kennelnimi mietittynä (aikalailla päätettynäkin, jos se vaan menee läpi!), joten kasvattajan peruskurssin jälkeen haen jo kennelnimen valmiiksi. Sen jälkeen alkaakin sitten kova perehtyminen kasvattamiseen. Erilaisiin geenijuttuihin, rotuihin (tällä hetkellä shetlanninlammaskoira ja australianpaimenkoira) ja ehkäpä hieman myös perehtyminen erilaisiin uroksiin, jotta osaan sitten valita hyvän uroksen, kun on sen aika. 

Paljon on opittavaa, mutta haluan oppia ja haluan olla hyvä kasvattaja. Minua kiinnostaa kovasti erilaiset periytymisasiat, koirien terveysasiat ja niin edelleen. Nyt kun koulunikin alkaa olla loppusuoralla, voisi olla hyvä aika alkaa perehtyä koira-asioihin. Koulun ohella ei ole rahkeet riittäneet, mutta ehkä nyt sitten ensi vuoden alusta riittää vihdoin. Oppimisen lisäksi on tietenkin myös paljon pohdittavaa, mutta asioita on ihana pohtia, kun mielenkiintoa niihin riittää!

Onko muilla haaveita koirien kasvattamisesta? Millaisia asioita te olette jo pohtineet? Miksi haluaisit kasvattaa?
nimijuttu

torstai 17. marraskuuta 2016

1. TopTeam leiri

IMG_7058

Ensimmäinen TopTeam-leiri oli elokuun viimeisenä viikonloppuna ja siellä me oltiin Aidan kanssa jännittyneenä, mutta odottavaisin mielin. Leiri alkoi perjantaina yleisellä osuudella, jossa kerrottiin kaudesta sekä kuunneltiin pari luentoa. 

Lauantaina olikin sitten monta erilaista ryhmää, joista itse osallistuin suunnanmuutostekniikkaan (eli fysiikkatreeniin, jossa katsottiin mm. miten kehoa pitäisi käyttää erilaisissa käännöksissä agilityssä), esteklinikkaan (jossa me katsoimme keppejä, niissä meillä on tarvetta saada ne itsenäisemmiksi ja nopeammiksi) sekä juoksukontaktitreeniin (josta itse halusin kuulla teoriaosuuden, sillä olen miettinyt pitäisikö A-esteelle vaihtaa juoksukontaktiin). Kepeillte sainkin työkaluja ja nyt näin kauan kun on ensimmäisesti leiristä mennyt, niin alkaa kepit olla melko hyvällä mallilla. Toki niiden eteen pitää yhä tehdä töitä, mutta meininki on nyt huomattavasti parempi kuin ennen!

Sunnuntaina ohjelmassa meillä Aidan kanssa oli treenit rytmittämisestä, omista/parhaista suoritusvalinnoista sekä peruskestävyys fysiikkatreenit. Lisäksi pääsimme osallistumaan mentaalivalmennusluennolle. Rytmittämistreenit on kyllä niin tarpeellisia meille! Aida on ihan äärettömän nopea ja mä ihan äärettömän hidas tai kun vauhtiin pääsen niin en enää huomaakaan hidastaa silloin kuin pitäisi. Niitä me kyllä tarvitaan vielä paljon paljon lisää! Fysiikkatreeneihin en valitettavasti päässyt osallistumaan, koska olin kipeä, mutta seurailin sitten muiden treenejä ja yritin imeä niistä jotain tietoa.

Ensimmäinen leiri oli ihan huippu! Paljon paljon tietoa, uutta oppia ja paljon mietittävää tulevaisuuteen. Etenkin mentaalivalmennuksesta pidin äärettömän paljon. Meidän mentaalivalmentaja on todella asiansa osaava ja hänen luentonsa vie mennessään. Molemmilla hänen pitämillä luennoilla en ehtinyt yhtään tekemään mitään muuta (niin kuin mulla usein on pahana tapana) kuin keskittymään täysillä luentoon.

Kaikki treenit ja luennot olivat mielenkiintoisia. Juoksukontakteista minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, joten oli hyvä saada niistä teoriatietoa. Vielä en ole päätöstä tehnyt muuttuuko Aidan A-este juoksukontaktiksi, mutta ainakin Jannin tulen jossain kohtaa opettamaan juoksukontakteihin.

Harmittaa, kun tämän postauksen kirjoittaminen on venynyt näin pitkälle. Näin ollen en oikein osaa sanoa enempää, mutta sen osaan sanoa, että tää on kyllä kaikille aktiivisesti agilityä harrastaville ja kisaaville ihan huippuvalmennusta! Eli ehdottomasti, jos mietit mukaan hakemista, niin ensi kesänä kannattaa hakemus laittaa!

Seuraava leiri onkin sitten jo ensi viikon viikonloppuna. En malta enää odottaa! Paljon taas uutta tietoa tulossa, niin siistiä!

nimijuttu

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

SERT-H x 2!

Ai vitsit, mä olen niin ylpeä itsestäni sekä koirastani! Me ollaan menty ihan todella paljon eteenpäin agilityssä ja vihdoin se alkaa näkyä tuloksissakin. Nousimme kolmosiin viime vuoden lopulla ja kolmosissa kisaamisen aloitimme tammikuussa. Emme saaneet ennen sm-kisoja ainuttakaan hyppärinollaa, vaan jokaisella hyppärillä tuli aina virheitä. En pysynyt koiran perässä, rytmitys ei toiminut. Olin aina jäljessä, jolloin tietenkin tuli virheitäkin, kun koira vain yritti parhaansa mukaan toteuttaa jotain epäselvistä ohjeistani.

Nyt meillä on jo hyppärinollia vähän liikaakin sm-kisoja ajatellen! :D Niitä on nimittäin jo kolme, nyt tarvisi sitten oikeasti alkaa tekemään niitä nollia taas agilityradoiltakin! Ensimmäisen hyppärinollan teimme sm-kisaviikonloppuna Lahdessa perjantaina, kun siellä oli ihan normaalit kisat. Toisen hyppärinollan teimme viime viikonloppuna Porissa. Olimme sijalla 1/25 etenemällä 4,34 m/s sekä saimme meidän ensimmäisen SERT-H:n.

Tuorein nolla hyppäriltä tuli tänään Raumalla. Olimme sijalla 1/27 etenemällä 4,71 m/s sekä meidän toinen SERT-H! Tuntuu ihan äärettömän hyvältä, kun olemme selvästi löytäneet koiran kanssa yhteisen rytmin! Aina on paljon kehitettävää ja paljon paljon on sellaista mitä haluaisin kehittään, mutta on ihanaa huomata kehitys, jonka olemme saavuttaneet.


Porin kisoissa hyppärillä alkurata lähti tosi kivasti. Kepeille vientiä hieman jännitin, sillä mietin kuinka olen koiran edessä ja miten saan sen näkemään oikean välin. Kepeille vienti sujui tosi kivasti ja sujuvasti mielestäni, joten jännitys osoittautui turhaksi. Kolmanneksi viimeisen ja toiseksi viimeisen esteen välissä jouduin melkoisesti pelastelemaan. Valssi oli myöhässä sekä kaiken lisäksi vielä valuin takaperin itse... Koira kuitenkin loppu viimeksi tuli kiltisti ohjaukseeni ja pääsimme puhtaasti maaliin saakka. Tiivistettynä hyvä rata! Taisteltiin ja selvittiin ja saatiin se ensimmäinen hyppysertikin. 


Tänään hyppyrata sujui mielestäni oikeastaan täydellisesti. Rata meni ihan äärettömän siististi ja katson videota uudestaan ja uudestaan. Koira meni todella nopeasti ja itse ihan oikeasti olin oikeassa paikassa ja vielä oikeen aikaankin! Tästä radasta olen todella ylpeä. Tämä rata oli myös toinen piirinmestaruusradoisa ja näin ollen lähdinkin kärkisijalta toiselle piirinmestaruusradalle. Harmittavasti toinen piirinmestaruusrata ei sitten enää onnistunutkaan vaan onnistuin sähläämään sen hylyksi. Pääasiassa meno oli kuitenkin silläkin radalla hyvää, joten pitää olla tyytyväinen! 

Olen niin tyytyväinen! Tällaisilla tuloksilla saa Sagin rankingiinkin melkosen hyviä pisteitä, tähän menoon kun jatketaan, niin voidaan vaikka päästä maajoukkuekarsintoihinkin ensi kesänä! ;) Jos vaikka lähtis sitä tavoittelemaan ihan tosissaan!

nimijuttu

maanantai 8. elokuuta 2016

Paluu blogin pariin

IMG_8398
Yyterin koirarannalla
IMG_8386

Huh, aika on mennyt ihan äärettömän vauhdikkaasti ja blogi on jäänyt kaiken touhun keskellä unholaan. Nyt kuitenkin josko yrittäisi palailla taas blogimaailmaan, kerrottavaa kun olisi vaikka ja mistä!

Kesän aikanahan olemme osallistuneet agilityn sm-kisojen joukkuekisaan, tulleet valituiksi Agilityliiton TopTeamiin, pitäneet kisatauon, aloittaneet dobon Aidan kanssa ja rallytokon Jannin kanssa ynnä muuta ynnä muuta. Huh huh, olisi niin paljon kerrottavaa, etten oikein edes tiedä mistä aloittaisin!

Vaikka sm-kisoista on kulunut jo aikaa melkoisesti, tahdon silti paneutua siihen ihan omassa postauksessaan, joten palataan siihen aiheeseen mahdollisimman pian. Mutta, miten me päädyttiin mukaan Sagin TopTeamiin? TopTeamista voit lukea lisää tästä linkistä!

Viikkoa ennen TopTeam haun sulkeutumista bongasin kyseisen valmennusrenkaan. Lukiessani siitä totesin vaan, että vau, vielä jonain vuonna mekin olemme Aidan kanssa mukana TopTeamissa. Siltä istumalta myös päätin, että piru vie, mähän laitan hakemuksen jo nyt ja katsotaan riittääkö se mukaan valitsemiseen. 

Hain siis mukaan ihan vaan sillä ajatuksella, että enhän mä siinä mitään häviäkään, joten kokeillaan. Täytyypä sanoa, että kyllä kannatti. Ennen juhannusta tuli tieto valinnasta ja olin haljeta riemusta! Ihan oikeesti, meidät on valittu mukaan! Ihan mieletöntä! Ensimmäinen leiri on tämän kuun lopulla Helsingissä enkä malttaisi enää yhtää odottaa. Uskon, että tämä vuoden mittainen valmennussysteemi vie meitä ihan äärettömästi eteenpäin ja lähemmäs meidän unelmia. Palataan siis TopTeam tunnelmiin toivottavasti syyskuun alussa!

Janni on kasvanut ihan hirmuisesti ja osoittautunut aivan älyttömän ihanaksi perheenjäseneksi, josta varmasti tulee myös loistava harrastuskaveri. Ollaan aloiteltu jo rallytokon ja agilityn alkeita; rallytokoa kurssilla ja agilityä pääsääntöisesti omatoimisesti, mutta myös toisinaan meidän valmentajan silmien alla. Jannistakin voisin kirjoittaa ihan oman postauksen, kunhan vain ehdin. 

Mites teidän kesät on sujuneet? :) Meillä on ainakin mennyt vauhdikkaasti, mutta hyvin. :D

nimijuttu

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Pentukuulumisia!

IMG_8044

IMG_8050

IMG_8070

IMG_8071

IMG_8090

Heipähei! Aika on taas mennyt niin vauhdikkaasti, etten ole tajunnutkaan kauanko edellisestä blogikirjoituksesta on aikaa! Meillä on pennun kanssa lähtenyt yhteiselämä melkoisen mukavasti käyntiin. Pentu on reipas ja aktiivinen, mutta osaa ottaa monissa uusissa tilanteissa aika lunkisti. 

Aida on ottanut tulokkaan aika hyvin vastaan. Pientä mustasukkaisuutta on ilmassa, sillä Aida esimerkiksi on vähentänyt syömistään, vaikka sillä normaalisti on äärettömän hyvä ruokahalu eikä se tunnu saavan ikinä mielestään riittävästi ruokaa. Aida on kuitenkin leikkinyt pennun kanssa ja on selvästi kiinnostunut siitä. Eiköhän niistä hyvät kaverit tule, kunhan kunnolla tutustuvat!

Alkuviikon olenkin ollut pennun kanssa avopuolisoni vanhemmilla, sillä heillekin tuli pentu samasta pentueesta ja ovat vielä olleet tämän alkuviikon töissä. Sisarukset ovatkin painineet sunnuntaista tähän päivään saakka lähes taukoamatta... :D Melkoista menoa, tuntuu, että leikit vain muuttuvat rajummiksi päivä päivältä! Täytyy kyllä sanoa, että näiden kahden pennun touhuja kun on seuraillut muutaman päivän, niin en ikinä ottaisi kahta pentua yhtä aikaa! :D Kauhea työ!

Jannin kanssa olemme tutustuneet uusiin ihmisiin, keskustan hulinaan, agilityhalliin (ja jopa hieman opeteltu esteen tarjoamista!) sekä nähty myös lapsia. Ollaan poikkeiltu myös muutamassa eläintarvikeliikkeessä sekä huomenna olisi tarkoitus mennä pentupaineihin ensimmäistä kertaa. 

Janni on kyllä aivan huippu pentu enkä millään malta odottaa millainen harrastuskaveri siitä oikein tuleekaan! Neiti on kyllä juuri täydellinen meidän perheeseen. ♥ 

nimijuttu

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Pennun kotiutumiseen valmistautumista

IMG_7600

IMG_7599

Voi tätä odottamisen tuskaa! :D Mikään muu ei pyöri mielessä kuin pentu, joten pahoittelut siitä, että jo nyt näitä pentuhehkutuksia tulee täältä blogista löytymään urakalla... Aidakin pääsi ensimmäistä kertaa hieman haistamaan pentua sunnuntaina. Aidan mielestä pentu oli hieman ällöttävä! Pentua taas kiinnosti kovin uusi tuttavuus, mutta väsymykseltään ei kauheasti jaksanut touhuta. Mutta nyt postauksen aiheeseen! Miten meillä on valmistauduttu jo tulevaan pennun kotiutumiseen? Paljon on mietitty ja pähkäilty, mutta loppu viimeksi vielä on tehtävää ja valmisteltavaa! 

Näitä meillä on pohdittu ja järjestelty:

1. Pennun tarvikkeet

Päätin jo alkujaan, että pentu saa pärjätä Aidan vanhalla pannalla ja taluttimella kunnes kasvaa niistä ohi. Aidan pentuajan taluttimet ja pannat ovat kuin uusia, joten miksi ostaa lisää. Pentu kuitenkin kasvaa niin äkkiä, että en koe tarpeelliseksi heti ostaa uutta. Odotan kuitenkin jo innolla, että pääsen ostelemaan pennulle vähän isompien koirien tarvikkeita, niitä kun ei meiltä tietenkään löydy! ;) 

Ruokakuppi pitäisi ostaa, mutta jos en löydä sopivaa vielä, niin kyllä meiltä jonkinlainen löytyy. Uusin samalla Aidan ruokakupin ja haluaisin löytää neideille saman tyyliset nätit kipot, mutta eri kokoiset. Katsotaan, milloin sopivat osuvat kohdalle! Siihen asti mennään vanhoilla.

Turkinhoito tarvikkeet meiltä jo löytyykin omasta takaa, niihin ei siis tarvitse nyt panostaa aivan heti. Kynsienleikkaukseen pitää ostaa jossain vaiheessa uudet leikkurit, sillä vanhat alkavat olla jo turhan tylsät ja olen niiden kanssa jo jonkin aikaa tuskaillut Aidan kynsienleikkauksen parissa. 

Ruokiakin olen aikani kuluksi selaillut ja pohtinut, mikä voisi olla se ruoka, jota syötän. Toki aloitellaan sillä, mitä kasvattaja antaa pennun mukaan sekä mahdollisesti sillä jatketaankin. Haluan kuitenkin perehtyä erilaisiin ruokiin ja miettiä sitten, mihin päädyn. 

2. Kodin rajaus

Haluan hieman rajata asuntoa, jotta pennun on turvallista jäädä jossain kohtaa yksin kotiin. Olohuoneen rajaamme pentuaitauksella pois, sillä olohuoneessamme on paljon sähköjohtoja ja muutakin tilpehööriä, jotka voi olla pennulle vaaraksi. Lisäksi makuuhuoneen rajaamme pois koiraportilla, jonka kolosta jossain kohdin Aida pääsee pentua turvaan makuuhuoneeseen (kunhan pentu on sen verran iso, ettei mahdu siitä kolosta...). Pennulle jää siis keittiö, pitkä käytävä ja olohuoneesta yksi iso nurkkaus, jossa on peti. 

3. Pihan aitaus

Asumme rivitalossa ja pihan aitaaminen on ollut jo kauan suunnitteilla. Se on kuitenkin venynyt ja venynyt, kun ei varsinaisesti ole siihen ollut tarvetta. Aida oli jo iso silloin kun tähän muutimme, joten sen kanssa olemme omassa pihassa pystyneet ulkoilemaan vapaana ilman aitaakin. Nyt kuitenkin pennun saapuessa haluan, että piha on aidattu ja koirat pääsevät pihaan keskenään peuhaamaan. 

Aidan rakennus onkin jo aloitettu, vielä hieman viimeistelyä! Aika kiva tulee kyllä, kunhan aita on valmis. Siitä tulee jopa niin hyvä, että luultavasti jossain vaiheessa pystyy koirat pistämään ulos hetkeksi vaikkapa keskenäänkin ilman valvontaa. Kunhan ensin varmistuu, että molemmat koirat pysyvät aidan takana hyvin ilman yritystäkään päästä pois. 

Tällaisia valmisteluita meillä ja pohtimisia meillä (+ varmaan sata muutakin asiaa). Miten muut ovat valmistautuneet silloin, kun pentu on saapumassa taloon?

nimijuttu

Pikkusisko ♥

IMG_7744

IMG_7819

IMG_7685

IMG_7625

IMG_7611

IMG_7595

Ehkä nyt uskallan jo tämän julkaista; Aida saa "pikkusiskon"! Haave toisesta koirasta totetuu ja haave siitä maxi-kokoisesta koirasta agilityyn sekä muutenkin erilaisiin harrastuksiin! Jotenkin mielessä on muhinut ajatus hieman isommasta koirasta, vaikka pikku koirat kovin näppäriä ovatkin monessa asiassa! Ja nyt se totetuuu, olo on jälleen kuin pikkulapsella! 

Uusi perheenjäsenemme siis on australianpaimenkoira narttu, jolla on nyt ikää huimat kuusi viikkoa. Ei siis enää kauaa, että neiti saapuu ilahduttamaan meitä! Kuvista ehkä pystyy päättelemään, kuka hän on, jonka ainakin tällä tietoa olisi tarkoitus meille saapua? ;)

Voi pentu! Olen pyöritellyt rotuja mielessäni jo itseasiassa melko pian Aidan saavuttua. Toinen harrastuskoira on ollut haaveissa pitkään, mutta olen ensin halunnut saada Aidan koulutettua mahdollisimman pitkälle. Olen tietenkin myös halunnut saada sen käytöksestä sellaisen, että toisen koiran saavuttua voisi hetken keskittyä pääasiassa pennun kouluttamiseen. Haaveissa pyöri, että Aidan ollessa 2-4 -vuotias, sille saapuisi kaveri. Aika nappiin siis menee, sillä Aida on nyt 2,5-vuotias!

Rotuhaaveina minulla on ollut australianpaimenkoira, australiankelpie sekä bordercollie. Paimenroduista siis on haaveiltu! Päätös on ollut vaikeaa, sillä jokaisessa haaveilemassa rodussani on ne tietyt piirteet, jotka houkuttelevat. Loppujen lopuksi australianpaimenkoira alkoi tuntumaan siltä oikealta rodulta ja vaikuttipa päätökseen myös se, että pentu on kasvattajalta, jonka tunnen sekä tunnen pentujen emän. Olen nähnyt pentujen emää harrastusten parissa ja päässyt sitä itsekin ohjaamaan agilityradalla treeneissä. 

Katsotaan, mihin me tämän neidin kanssa päädytään! Innolla lähdetään taas kaikkeen mukaan! Pentuarkea odotellessa... :D Pentukurssille on jo ilmottauduttu, jotta varmasti tulee lähdettyä pelkän pennunkin kanssa reissuun. En malta enää odottaa! 

Pian siis agilityjuttujen ohella tulee varmastikin olemaan juttuja pennun kasvattamisesta sekä kaikesta, mitä pennun kanssa päästään touhuilemaan. On taas niin ihanaa päästä puuhailemaan pennun kanssa! ♥ 

nimijuttu