Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aida. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aida. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

EO-karsinnat, Tampere

Tampereen European Open -karsinnat takana. Tuloksilla ei meidän osalta juhlittu, saimme nimittäin 3 hylkyä. Oma pää ei nyt vaan kestänyt, höh. Mutta, vaikka tulokset eivät olleetkaan juhlimisen arvoiset, niin vitsit! Jokaisella radalla hyviä kohtia ja hyviä pätkiä, hyppäri ihan äärettömän hyvä. 

IMG_8503

Radat olivat mielestäni haastavat, mutta täysin suoritettavissa. Ensimmäinen rata meni osaltani ihan liialliseen jännitykseen tai tarkemmin ajateltuna alkurata. Olin aivan lukossa, vaikka yritin rauhoitella itseäni ja ajatella, että ei ole jännitettävää. Millä ihmeellä saisi päähänsä taottua, että liiallinen jännittäminen ei kannata? Kun alku oltiin tunaroitu, siis minä olin tunaroinut, niin loppu rata sujuikin sitten mukavasti. 

Hyppyrataa katselin radan vierestä ja mietin, että millä ihmeellä me tostakin selvitään. Se näytti ihan tosi haastavalta. Kun lähdin rataantutustumaan, päätin, että hitto mehän osataan tästä kaikki ja me pystytään, mä todellakin ehdin. Ja niin me osattiin ja mä ehdin. Yhdessä kohdassa olin vain niin häkeltynyt, että koira pääsi lipsahtamaan yhden esteen liikaa. Mutta mitäs siitä sitten? Hylkyhän se tietenkin oli, mutta radalta tulin ihan äärettömän tyytyväisenä ja ylpeänä pois, Meidän yhteistyö oli jotain ihan todella upean tuntuista radalla. Koira irtosi, mä liikuin, tehtiin yhdessä. Vieläkin tulee ihan kylmät väreet siitä fiiliksestä.


Kolmannelle radalla koitin lähteä samalla fiiliksellä kuin hyppärille. Jostain syystä me ei vain sitten löydetty radalla sitä yhteistä rytmiä ja homma ei sitten ihan pelittänytkään. Noh, hyviä pätkiä sielläkin oli, kun videolta katsoin. 

Kokemusta me taas saatiin. Sitähän tässä haetaan. Ne tulokset kyllä tulevat, kun me ollaan siihen valmiita. Lisää treeniä ja omaa päätä kuntoon. Suurimpana ongelmana meillä on tällä hetkellä oikeasti mun pää, sen kun hallitsisin niin hitto me rokattais! Noh, vielä tulee senkin aika ja mä todellakin aion tehdä töitä asian eteen. 

Seuraaviin EO-karsintoihin ilmottauduttu. Ollaan siis rankingin sijalla 72 tällä hetkellä, eli meillä on EO-karsintoihin ja Halli-SM kisoihin osallistumisoikeus ensimmäisten joukossa. Aion tsempata sinne! Vielä on aikaa.

nimijuttu

torstai 26. tammikuuta 2017

Putkien ohjaustekniikat / Aida

Noniin, treenivideoita pukkaa! Sain vihdoin hankittua sellaisen telineen, mihin puhelimen saa kiinni ja jonka saa sitten kiinnitettyä milloin minnekin. Nyt on helppo kuvata treenit, kun on itsekseen treenaamassa. Saapahan aina hieman videota siitä, miten menee. Näkee itse sitten myöhemmin ne, mitä on tehnyt oikein ja mikä on mennyt vikaan. 

Treenikerralla, jolta video on, keskityimme siihen, miten ohjaan putket ja miten oma sijoittumiseni vaikuttaa koiran kääntymiseen putkesta. Tällaiset treenit ovat hyvin silmiä avaavia, sillä usein on melko pienestä kiinni, milloin koira kääntyy mihinkin suuntaan. Treenin aikana piti oikein muutaman kerran pysähtyä miettimään, mitä sitä oikein taas tulikaan tehtyä. Onneksi kuvasin treenit videolle, sillä nyt olen pystynyt vielä tarkemmin pohtimaan asiaa. Näin me treenasimme:


Muutamia oikein aivopierujakin tuli treeneissä tehtyä, niistä onkin yksi esimerkki videollakin. Ei tarvinnut paljon ihmetellä, miksi koira kääntyi putkesta, kuten kääntyi... :D Aidan kanssa on kyllä hienoa tehdä tämän kaltaisia treenejä, koska se osaa ihan äärettömän hyvin ja se on todella tarkka ohjauksistani. Silloin, kun se kääntyy eri tavalla kuin olin ajatellut, saan lähteä hakemaan vikaa omasta liikkeestäni ja videoiltahan ne hyvin sitten näkyvätkin.

Treeni osoitti myös, että nämä asiat vaativat paljon treeniä ohjaajalle. Miten sitä voikaan olla niin vaikeaa se oma sijoittuminen? Onneksi koira tosiaan tekee juuri niin kuin on pyydetty. On helpompaa korjata vain omia virheitään kuin keskittyä niin omiin virheihiin kuin siihen, että koira ei osaa riittävästi.

Kuvaatteko te usein treenejänne? Millaista apua olet treenivideoista saanut? :)

nimijuttu

lauantai 21. tammikuuta 2017

Tavoitteet Aidan kanssa 2017

Vuoden ensimmäinen kuukausi on jo pitkällä ja vielä on tavoitteet julkaisematta, joten tässä niitä nyt tulee! Harrastusten saralla meillä on tavoitteena paljon, toivottavasti ylletään tavoitteisiin asti. Mutta täytyyhän sitä rohkeasti tavoitellakin, että jotain voi saavuttaa! ;) Aidan kanssa harrastaminen on oikeasti hyvällä mallilla, meidän yhteistyömme toimii ja olemme kehittyneet paljon. Millaisia tavoitteita olen siis asettanut meille tälle vuodelle?

Aida

Tällaisilla ajatuksilla lähdemme vuoteen 2017:

- EO-karsintakilpailuihin osallistuminen sekä Halli SM -kilpailuihin osallistuminen ja onnistuneet kisaradat. Osallistuminen nyt on jo varmaa ellei mitään ihmeellistä satu. Mutta se, että onnistuisimme tekemään radat, joihin olen oikeasti tyytyväinen. Radat, joilla selvästi hallitsen pääni ja voin olla ylpeä suorituksestani, oli ne tulokset sitten mitä vain. Haluan vain onnistua omasta mielestäni, en halua tärkeissä kisoissa tehdä mitään typeriä mokia, mitä tulee tehtyä aivan liian usein normaaleissa kisoissa.

- Agilityn SM-kisoihin osallistuminen niin joukkuekisassa kuin yksilökisassakin. Yksilökisoissa finaaliradalle pääseminen. Olemme jälleen tuplanollaa vaille SM-kisoja ajatellen. Hitto, että se on pinttyneenä mun päässäni ja aiheuttaa pään leviämisen kisoissa! Joukkuepaikka varmistuu sitten keväällä jossain kohdassa. Jos me saamme nollat kasaan, niin kyllä me sitten myös tehdään siellä niin hyvin, että pääsemme osallistumaan finaaliradalle. 

- Kontaktiesteet kuntoon. Vaikka ei kontaktivirheitä olla vielä meidän kisaurallamme otettu kertaakaan, niin ei ne meidän kontaktit kyllä hyvät ole. Aivan äärettömän hitaat, meidän etenemät olisi ihan huimia, jos saataisiin kontakteille sama nopeus, kuin muuten radalla. Niitä treenataankin nyt ahkerasti, ehkä ne tästä siis.

- Itselle lisää vauhtia ja liikkuvuutta, jotta pysyisin entistä paremmin koiran matkassa agilityradoilla. Jep, minä oon se hidastava tekijä. Haluaisin siis kohottaa omaa kuntoani ja lisäksi oppia hyödyntämään kehoni voimaa ja liikkuvuutta, jotta agilityssä pääsisin juoksemaan lujaa sekä pystyisin hallitsemaan kehoni nopeissakin suunnanmuutoksissa.

- Parempi nolla-prosentti agilitykisaradoille. En ole vielä tyytyväinen siihen nolla-prosenttiin, mikä meillä tällä hetkellä on agilitykisoissa. Teemme sellaisia ratoja, että niissä on suurimmassa osassa vain jokin yksi ja ainut olematon asia, joka olisi huolellisuudella korjattavissa. Eli lisää huolellisuutta, niin alkaa nolliakin tulemaan runsaammin. 

- Rallytokossa alo-luokasta nouseminen avoon. Yhtä tulosta vailla enää! Eli eiköhän me tähän yletytä. ;)

- Rallytokon avo-luokan liikkeet haltuun ja avossa kisaaminen. Tässä meillä onkin hommaa! Nyt vasta kisaamisen aloitettuamme minulle on tullut kova treeni-into tätäkin lajia kohtaan. Niimpä haluan saada liikkeet kuntoon ja startata tänä vuonna avossa. Luultavasti starttaamme avossa sitten syksyllä, sillä kevät ja kesä menee aikalailla agilityn parissa. Mutta treenaamaan ehdimme tätäkin!


- Näyttelyistä vähintään H tulokseksi. Tää olisi jollain ihmeelle nyt kyllä saavutettava pystyistä korvista huolimatta. Tiedän kuitenkin shelttejä, jotka ovat pystyilläkin korvilla H:n saaneet eli eiköhän me tänä vuonna tässä onnistuta. 


- Agilityvalion ja hyppyvalion arvon saavuttaminen. Agilityvalion arvo on kiinni viimeisestä sertistä ja näyttelytuloksesta, viimeisen sertin saamme jo vastaanottaa. Hyppyvaliota varten saamme vastaanottaa viimeisen sertin muistaakseni heinäkuussa. 


- Mahdollisen pennutusajatuksen varmistuminen; tehdäänkö vaiko ei, mahdollinen urosvalinta. Nämä asiat riippuvat vielä monesta asiasta, mutta katsotaan. Haaveissa olisi pikku-Aida! ♥ Onhan se ihan loistava luonteeltaan etenkin harrastuksia ajatellen ja hyvän mallinen, tervekin ollut tähän asti. Katsotaan, katsotaan, tänä vuonna nämä asiat kuitenkin ratkeavat ja ehkä ensi keväänä meillä on vauvauutisia! 

Pitkälti tavoitteemme liittyvät kisamaailmaan, mutta niiden saavuttamiseksi tietenkin tulee myös paljon treenata. Minun on kuitenkin jotenkin helpompi asettaa tavoitteet kisoihin, niin sitten osaan myös ajatella mitä meidän tarvitsee treenata. Eiköhän näissä ole saavutettavaa tälle vuodelle! 

nimijuttu

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Viime vuoden tavoitteet

Viime vuodelle asetin muutamat eri tavoitteet koiraharrastuksen parissa. Tekstin, jossa tavoitteet lukevat ja jossa on hieman pientä pohdintaakin niistä, pääset lukemaan tästä. Miltä viime vuoden tavoitteet näyttävät nyt, kun vuosi on päässyt vaihtumaan?

IMG_7077m

Tällaiset tavoitteet asetin:

♥ Agilityn SM-kisoissa oman seuran joukkueeseen pääseminen. Jep, tämä toteutui! Oltiin joukkueessa mukana ja meidän joukkue oli mineissä sijalla SM 6.!! Niin upeaa, fiilis siellä oli kyllä niin huippu. 

♥ Agilityn SM-kisoissa yksilökisoissa starttaaminen eli SM-nollien metsästäminen ennen kesäkuuta (3 on tämän hetkinen tilanne!). Valitettavasti nämä karkelot jäivät meidän osaltamme. Saimme kyllä sen seitsemän nolla-tulosta kerättyä, mutta tuplanolla jäi uupumaan. Hitto vie, että oli pienestä kiinni! Eipä me siihen mennessä oltukaan kuin alle puoli vuotta kisattu kolmosluokassa eli sinänsä hyvin. Mutta kyllä harmitti ja harmittaa vieläkin.

♥ Kisakokemuksen kerääminen. Jep, sitä ollaan kerätty melkoisen hyvin! Ollaan tietenkin edelleen nuori koirakko, mutta kyllä se tästä! Kisasimme melko ahkerasti, noin 1-3 kisaa kuuta kohden. 

♥ Ahkera valmentautuminen ja kehittyminen agilityn parissa, yhteistyön paraneminen. Jep, sitäkin on tullut tehtyä! Olimme syksyn mukana Agilityliiton TopTeamissa ja vielä kevät on sitä jäljellä. Lisäksi koko viime vuoden valmentauduimme viikottain valmentajallamme, jonka valmennuksissa edelleen käydään viikottain. Näiden lisäksi on ollut myös joitain yksittäisiä valmennuksia. Meidän yhteistyö on kehittynyt huimasti, mä olen oppinut etenemään ja ohjaamaan jo paljon paremmin kuin vielä viime vuoden alussa! Niin huippua.

♥ Rallytoko kisoihin osallistuminen syksymmällä. Kyllähän tämäkin sitten toteutui, kun 18.12. starttasimme Tampereella meidän molempien ensimmäisissä rallytokokisoissa pistein 96/100! Nyt vaan lisää näitäkin! 


Siinä meidän tavoitteet kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hyvin ovat täyttyneet suurin osa ja nyt onkin aika taas pohtia, mitä me tänä vuonna tavoitellaan. Palataan niihin sitten ihan omassa postauksessaan! :) Paljon tehtiin viime vuonna ja toivottavasti paljon saadaan tehdä myös tänä vuonna. Aida on kyllä ihan huippu harrastuskaveri, sen kanssa kaikki on vaan niin ihanaa! Tänä vuonna täytyy asettaa tavoitteita myös Jannin kohdalle. Ne tavoitteet onkin jotenkin vaikeampi asettaa, mutta eiköhän niihinkin joku selkeys löydy. 

Täyttyikö teidän tavoitteenne viime vuonna? :) Linkkaa vaikka teksti blogiisi, niin käyn lukaisemassa tai kirjoita kommenttiin! 

nimijuttu

maanantai 16. tammikuuta 2017

Rallytokokisat x 2

Heipähei ja ihanaa alkanutta vuotta 2017! Koneen aukaisu on tässä jonkin aikaa tuntunut olevan kovin työlästä, joten näin myös blogin päivitys on jäänyt. Kaikkea on taas touhuiltu koirien kanssa ja yhtenä juttuna: olemme aloittaneet Aidan kanssa kisauramme rallytokon parissa. 

Kahdet rallytokokisat olemme nyt käyneet. Ensimmäiset olivat Tampereella 18.2.16, jolloin osallistuimme meidän molempien ensimmäisiin rallytokokisoihin. Sieltä saimme alo-luokasta 96/100 pistettä, eli melkoisen hyvin näin ensikertalaisiksi! Toiset kisat olivat 8.1.17 Isojoella, josta nappasimme 92/100 pistettä. Nyt enää olisikin jossain käytävä yhdet kisat ja tehtävä tulos, jotta pääsemme avoimeen luokkaan kisaamaan. Meidän täytyisi kyllä nyt alkaa kunnolla treenaamaan, sillä avoimessa on paljon asioita, joissa emme ole vielä kisavalmiita. Nyt kuitenkin videoiden pariin. 


Tältä radalta siis pisteitä 96/100. Pistevähennykset tulivat neljänneltä kyltiltä, jossa siis koiran piti tulla eteeni istumaan, sitten askellukset taakse ja koira takaisin sivulle. Kyltti on meille vaikea ja sitä olemmekin yrittäneet nyt treenailla. Kolme pistettä väheni siitä, kun uusimme kyltin Aidan tullessa sivulle istumaan liian aikaisin. Lisäksi samalta kyltiltä tuli -1 p vinoudesta (uusiessa koira tuli eteen vinoon). Muuten rata sujui hyvin ja olen jotenkin todella tyytyväinen etenkin tuohon hitaasti-kyltin suoritukseen. Siinä on aivan selkeät tempon muutokset! Turhaan jännitin miten Aida toimii rallyssa Tampereen hallissa, sillä olemme siellä tehneet pelkästään agilityä aiemmin!


Isojoen kisoista pisteitä tuli siis 92/100. Radalla Aida haahuili hieman tavallista enemmän enkä oikein meinannut saada siihen sellaista kontaktia kuin yleensä. Näimpä uusimme kaksi eri kylttiä, kun koira ei tehnytkään ihan niin kuin halusin ja olisi kuulunut tehdä. Toinen uusiminen oli turha, tuomari sanoi, ettei olisi ensimmäisestä suorituksesta sillä kyltillä antanut virhepisteitä ollenkaan. Minusta kuitenkin näytti siellä radalla ollessa, että koira jäi aivan liian kauas ja vinoonkin vielä, joten uusimme. Ei se sitten videolta enää niin pahalta näytäkään, mutta tehty mikä tehty. Tulos kuitenkin ja hyväkin vielä. Uusimisten lisäksi parissa kohtaa talutin pääsi hieman kiristymään, joten niistä -2 p.

Näiden ratojen jälkeen on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja! Täytyy olla kyllä ylpeä meidän suorituksista, niin hyvin ne ovat menneet näin aloittelijoille. Katsotaan miten meidän sitten käy, kun avoimeen päästään siirtymään! :D

nimijuttu

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Koiran viretila agilityssä

IMG_8090

Jep, meillä alkaa Aidalla mennä kisoissa viretila aina toisinaan yli. Havahduin sitä pohtimaan, kun eilisissä kisoissa Tampereella meillä meni ihan päin mäntyä keskimmäinen rata. Koira pääsi näkemään edellisen koirakon radalla, siirryimme oman vuoromme tultua lähtöön ja kaikki vaikutti olevan ok. Jätin koiran lähtöön ja siirryin itse kohtaan, josta olin ajatellut koiran vapauttaa. Vapautin koiran ja aloimme suorittaa rataa. Jo toisella esteellä, joka oli takaakierto, koira selvästi kiirehti ja komensi minua. Homma kuitenkin sujui vielä ja päästiinpä vielä kolmas, neljäs ja viideskin este. 

Keppikulma oli haastava ja siinä tuli monella koirakolla virheitä. Niin myös meillä, vaikka yritin varmistaa. Aida, jolla viretaso oli jo inan liian korkealla, hermostui entisestään, kun eteneminen pysähtyi ja yritettiin löytää oikea keppiväli. Kepit suoritettiin ja sitten homma lähti lapasesta. Koira sinkoili minne sattui, meni mitä radalta löysi, mutta ei irronnut niille esteille, jonne sitä yritin saada menemään. Miten toimin itse? En tiedä. Yritin olla rauhallinen, mutta turhautti kyllä aikalailla. Koira räksötti ja raivosi jaloissa, sinkoili miten sattuu eikä kuunnellut. 

Näitä ratoja on aina silloin tällöin. Onneksi ei usein, mutta mielellään niitä ei saisi tullakaan. Koska niitä ei vielä ole paljon, niihin vähiin pitäisi nyt keksiä jokin keino, millä tilanne saataisiin rauhoitettua ja homma haltuun. Aidahan on agilityssä äärimmäisen herkkä ohjaukselle ja todella kuuliainen. Sitten vain kun keittää yli, niin sitten myös keittää.  Aida on myös rohkea, täynnä itsevarmuutta ja irtoaa todella hienosti pitkällekin, kunhan viretila on kunnossa. 

Monet tuovat koiran halliin vasta juuri ennen omaa suoritusta. Meillä se ei toimi, sillä se tuli testattua alkuvuodesta, kun koiralla oli juoksut. Odottelimme hallin ulkopuolella ja vasta muutamaa koirakkoa ennen menimme halliin. Koira oli täynnä raivoa ja viretila nousi liian korkeaksi. Se ei selvästikään käsittänyt sitä, että halliin mennään vasta juuri ennen omaa vuoroa. Silloin useat radat olivat tuota luokkaa kuin nyt eilen yksi rata. 

Treeneissä harvemmin vire nousee liian korkeaksi, vaikkakin Aida tekee agilityä aina täysillä. Sillä ei ole agilityssä rauhallista vaihdetta. :D Jotain meidän täytyisi keksiä kisaradoille, mutta vielä en tiedä mitä. Eilen ensimmäisellä radalla olimme jo ensimmäisen esteen edessä odottelemassa, kunnes rataa alettiin korjaamaan. Ajattelin kauhuissani, että miten saan koiran pysymään rauhallisena odottelemassa, mutta kyykistyin sen vierelle ja silittelin sitä. Pidin kevyesti kiinni ja puhuin rauhallisesti. Vaikka jouduimme varmaan n. minuutin odottelemaan, niin siitä huolimatta koira oli täysin rauhallinen. Teimme nollaradan ja voitimme luokan! Vitsit, sillä radalla todellakin homma toimi!

Ehkä yritän lähteä hakemaan rauhallisuutta noiden silittelyiden kautta lähtötilanteessa. Mutta se on vielä aivan auki, miten pitäisi toimia radalla, kun kesken rataa keittää yli. En jotenkin usko, että Aidalle toimisi se, että poistuisimme radalta, jos viretila on liian korkea. Luulen, että se ottaisi sitä melkoisesti päähän ja tilanne vain pahenisi seuraavalla radalla, koska se pelkäisi, että taas pian joutuu radalta pois. Sille agility on kaikki kaikessa ja se on kyllä melkoinen tosikko agilityn parissa. Onneksi meillä on osaava valmentaja ja onneksi olemme TopTeamissa mukana, eli eiköhän vielä löydy keino rauhoittamiseen tai lähinnä omaan toimintaani. 

Onko muilla ongelmia kisatilanteissa koiran viretilan kanssa? Miten te olette toimineet? Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia ja ajatuksia! 

nimijuttu

torstai 17. marraskuuta 2016

1. TopTeam leiri

IMG_7058

Ensimmäinen TopTeam-leiri oli elokuun viimeisenä viikonloppuna ja siellä me oltiin Aidan kanssa jännittyneenä, mutta odottavaisin mielin. Leiri alkoi perjantaina yleisellä osuudella, jossa kerrottiin kaudesta sekä kuunneltiin pari luentoa. 

Lauantaina olikin sitten monta erilaista ryhmää, joista itse osallistuin suunnanmuutostekniikkaan (eli fysiikkatreeniin, jossa katsottiin mm. miten kehoa pitäisi käyttää erilaisissa käännöksissä agilityssä), esteklinikkaan (jossa me katsoimme keppejä, niissä meillä on tarvetta saada ne itsenäisemmiksi ja nopeammiksi) sekä juoksukontaktitreeniin (josta itse halusin kuulla teoriaosuuden, sillä olen miettinyt pitäisikö A-esteelle vaihtaa juoksukontaktiin). Kepeillte sainkin työkaluja ja nyt näin kauan kun on ensimmäisesti leiristä mennyt, niin alkaa kepit olla melko hyvällä mallilla. Toki niiden eteen pitää yhä tehdä töitä, mutta meininki on nyt huomattavasti parempi kuin ennen!

Sunnuntaina ohjelmassa meillä Aidan kanssa oli treenit rytmittämisestä, omista/parhaista suoritusvalinnoista sekä peruskestävyys fysiikkatreenit. Lisäksi pääsimme osallistumaan mentaalivalmennusluennolle. Rytmittämistreenit on kyllä niin tarpeellisia meille! Aida on ihan äärettömän nopea ja mä ihan äärettömän hidas tai kun vauhtiin pääsen niin en enää huomaakaan hidastaa silloin kuin pitäisi. Niitä me kyllä tarvitaan vielä paljon paljon lisää! Fysiikkatreeneihin en valitettavasti päässyt osallistumaan, koska olin kipeä, mutta seurailin sitten muiden treenejä ja yritin imeä niistä jotain tietoa.

Ensimmäinen leiri oli ihan huippu! Paljon paljon tietoa, uutta oppia ja paljon mietittävää tulevaisuuteen. Etenkin mentaalivalmennuksesta pidin äärettömän paljon. Meidän mentaalivalmentaja on todella asiansa osaava ja hänen luentonsa vie mennessään. Molemmilla hänen pitämillä luennoilla en ehtinyt yhtään tekemään mitään muuta (niin kuin mulla usein on pahana tapana) kuin keskittymään täysillä luentoon.

Kaikki treenit ja luennot olivat mielenkiintoisia. Juoksukontakteista minulla ei ole aikaisempaa kokemusta, joten oli hyvä saada niistä teoriatietoa. Vielä en ole päätöstä tehnyt muuttuuko Aidan A-este juoksukontaktiksi, mutta ainakin Jannin tulen jossain kohtaa opettamaan juoksukontakteihin.

Harmittaa, kun tämän postauksen kirjoittaminen on venynyt näin pitkälle. Näin ollen en oikein osaa sanoa enempää, mutta sen osaan sanoa, että tää on kyllä kaikille aktiivisesti agilityä harrastaville ja kisaaville ihan huippuvalmennusta! Eli ehdottomasti, jos mietit mukaan hakemista, niin ensi kesänä kannattaa hakemus laittaa!

Seuraava leiri onkin sitten jo ensi viikon viikonloppuna. En malta enää odottaa! Paljon taas uutta tietoa tulossa, niin siistiä!

nimijuttu

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

SERT-H x 2!

Ai vitsit, mä olen niin ylpeä itsestäni sekä koirastani! Me ollaan menty ihan todella paljon eteenpäin agilityssä ja vihdoin se alkaa näkyä tuloksissakin. Nousimme kolmosiin viime vuoden lopulla ja kolmosissa kisaamisen aloitimme tammikuussa. Emme saaneet ennen sm-kisoja ainuttakaan hyppärinollaa, vaan jokaisella hyppärillä tuli aina virheitä. En pysynyt koiran perässä, rytmitys ei toiminut. Olin aina jäljessä, jolloin tietenkin tuli virheitäkin, kun koira vain yritti parhaansa mukaan toteuttaa jotain epäselvistä ohjeistani.

Nyt meillä on jo hyppärinollia vähän liikaakin sm-kisoja ajatellen! :D Niitä on nimittäin jo kolme, nyt tarvisi sitten oikeasti alkaa tekemään niitä nollia taas agilityradoiltakin! Ensimmäisen hyppärinollan teimme sm-kisaviikonloppuna Lahdessa perjantaina, kun siellä oli ihan normaalit kisat. Toisen hyppärinollan teimme viime viikonloppuna Porissa. Olimme sijalla 1/25 etenemällä 4,34 m/s sekä saimme meidän ensimmäisen SERT-H:n.

Tuorein nolla hyppäriltä tuli tänään Raumalla. Olimme sijalla 1/27 etenemällä 4,71 m/s sekä meidän toinen SERT-H! Tuntuu ihan äärettömän hyvältä, kun olemme selvästi löytäneet koiran kanssa yhteisen rytmin! Aina on paljon kehitettävää ja paljon paljon on sellaista mitä haluaisin kehittään, mutta on ihanaa huomata kehitys, jonka olemme saavuttaneet.


Porin kisoissa hyppärillä alkurata lähti tosi kivasti. Kepeille vientiä hieman jännitin, sillä mietin kuinka olen koiran edessä ja miten saan sen näkemään oikean välin. Kepeille vienti sujui tosi kivasti ja sujuvasti mielestäni, joten jännitys osoittautui turhaksi. Kolmanneksi viimeisen ja toiseksi viimeisen esteen välissä jouduin melkoisesti pelastelemaan. Valssi oli myöhässä sekä kaiken lisäksi vielä valuin takaperin itse... Koira kuitenkin loppu viimeksi tuli kiltisti ohjaukseeni ja pääsimme puhtaasti maaliin saakka. Tiivistettynä hyvä rata! Taisteltiin ja selvittiin ja saatiin se ensimmäinen hyppysertikin. 


Tänään hyppyrata sujui mielestäni oikeastaan täydellisesti. Rata meni ihan äärettömän siististi ja katson videota uudestaan ja uudestaan. Koira meni todella nopeasti ja itse ihan oikeasti olin oikeassa paikassa ja vielä oikeen aikaankin! Tästä radasta olen todella ylpeä. Tämä rata oli myös toinen piirinmestaruusradoisa ja näin ollen lähdinkin kärkisijalta toiselle piirinmestaruusradalle. Harmittavasti toinen piirinmestaruusrata ei sitten enää onnistunutkaan vaan onnistuin sähläämään sen hylyksi. Pääasiassa meno oli kuitenkin silläkin radalla hyvää, joten pitää olla tyytyväinen! 

Olen niin tyytyväinen! Tällaisilla tuloksilla saa Sagin rankingiinkin melkosen hyviä pisteitä, tähän menoon kun jatketaan, niin voidaan vaikka päästä maajoukkuekarsintoihinkin ensi kesänä! ;) Jos vaikka lähtis sitä tavoittelemaan ihan tosissaan!

nimijuttu

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Agilitykisat, Pori 10.4.2016

Sunnuntaina kisailtiin Porissa, tällä kertaa myös vanhempieni karkeakarvaisen mäyräkoiran Titan kanssa. Jälleen kisavideoita siis, olkaapa hyvä! :D


Titan kanssa siis aloitimme aamulla kahdeksalta Mini 1 -luokan agilityradalta. Radalle lähtiessä olimme vielä yhtä luvaa vailla ja mäyriäinen hoiti homman kotiin! Titta sattui olemaan oikealla tuulella ja suoritti jopa kepit äärettömän hienosti, ne kun ovat neidin mielestä melkoisen tylsät useinkin.... :D Olimme jaetulla ensimmäisellä sijalla, joten jouduimme vielä suorittamaan radan uudestaan, jotta saatiin paremmuusjärjestys. Uusintakierroksella olisimme saattaneetkin saada nopeamman ajan, mikäli Titta olisi suorittanut keinun, mutta hyppäsi sieltä alas jo ennen kuin keinu lähti yhtään laskeutumaan. Niimpä jouduimme sen ottamaan uusiksi ja aika oli jo hävitty siihen mennessä. Sijoituksella ei kuitenkaan ollut meille merkitystä, pääasia että neiti sai viimeisen luvan ja nyt saammekin jatkossa kisailla Mini 2 -luokassa. 



B-radalla eli hyppärille lähdimme rennoin mielin ensimmäistä kertaa kakkosluokkaan. Tulokseksi tuli 10 virhepistettä + aikavirheet. Ensin kielto, koska itse lähdin liian hätäisesti etenemään, jolloin koira lähti hyppäämisen sijaan perääni. Huomasin radan aikana, että Titta oli jo hieman väsynyt eikä näin ollen jaksanut keskittyä keppeihin heti, joten jouduimme ne uusimaan. Siihen meni aikaa sekä sieltä tietenkin tuli se toinen vitonen. 

Oli äärettömän hauskaa kisailla Titan kanssa pitkästä aikaa! Titan vauhti on tietenkin Aidan vauhtia huomattavasti rauhallisempi ja täysin erilaiset koirat, niin ohjaus on aivan erilaista. En oikein tiennyt, miten olisin ohjannut, kun aikaa tuntui olevan niin paljon! :D Täytyy yrittää kesän SM-kisojen jälkeen taas keskittyä Titankin kanssa kisailuun, josko saataisiin neiti kolmosiin, niin tulisi napattua se useammin kisareissuille matkaan mukaan.



Alku lähti radalla hienosti käyntiin. Homma sujui A:lle asti mielestäni melkoisen sujuvasti, kunnes sitten vapautin A:lta hieman liian aikaisin, tai siis olin itse vielä hieman väärässä asennossa ja näin ollen koira pääsi karkaamaan hypyn sijasta muurille. Loppu rata tultiinkin vain sitten jotenkin loppuun asti. 

Olen tuosta alkuradasta todella tyytyväinen, sillä mielestäni se oli haastava. Etenkin keppikulma oli haastava, mutta tein ohjauksen kanssa ratkaisun, johon olen tyytyväinen sillä se toimi. Jos olisin ohjaunnut toiselta puolelta olisin luultavasti omalla liikkeelläni peittänyt keppien aloitusta. 



Hyppyrata menikin sitten tosi kivasti! Tuloksena 5 virhepistettä, joka tuli keppien jälkeiseltä hypyltä. Ohjasin jotenkin niin, että se sekoitti koiran askeleet ja se pudotti riman. Harmittaa, kun en videolta näe kunnolla mitä siellä esteellä tapahtuu, mutta tiedän, että riman putoaminen oli minun syyni. Loppurata sujuikin puhtaasti. Olin kuitenkin käännöksissä liian myöhässä ja kaarteet valuivat lähes joka kohdassa liian pitkiksi. Etenemä tällä radalla oli n. 4,5 m/s eli mitäköhän se olisikaan mahtanut olla, jos kaarteet olisivat olleet sellaiset kuin olisi optimaalista! Huh huh! Olen tyytyväinen, että hyppäri onnistui näin hyvin ja mielestäni tämäkin oli haastava rata. Hyppärit kun ovat meille haastavia, niin siihen nähden äärettömän hyvä rata!

Seuraavat kisasuunnitelmat ovatkin sitten varmaankin vasta tämän kuun lopulla. Silloin jatkuu taas nollajahti!

nimijuttu

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Agilitykisat Tampere 3.4.2016

Sunnuntaina kävimme jälleen kisailemassa Tampereella. Tällä kertaa matkaan tarttui vain pelkkiä hylkyjä, mutta ei se mitään! Täytyy todeta, että radat olivat haastavia ja jokaiselta radalta löytyi myös todella hyviä pätkiä eikä ne nollat nyt sitten niin kaukana taaskaan olleet. Ei muuta kuin videoiden pariin!


Aloitimme hyppyradalta. Hyppyradat tosiaan ovat meille vaikeita, tai siis minulle, sillä en vain meinaa saada pysymään pakettia kasassa, kun vauhti on kokoajan kova. Tähän päälle vielä joka kertainen ensimmäisen radan aivan liian suuri jännitys, niin homma on valmis. Kaikki lähti kuitenkin tällä radalla käyntiin hyvin, mutta kepeillä yritin irrottautua mahdollisimman paljon, mutta koira ei sitä kestänyt. Itsenäisempi keppien treenaaminen onkin listallamme ja sitä treenataan jatkossa paljon, sillä kepeiltä on kyllä päästävä irrottautumaan ja koiran on suoriuduttava niistä paljon itsenäisemmin kuin tällä hetkellä. Loppurata mentiinkin sitten vain hyvällä fiiliksellä, jäi sieltä joku estekin välistä oman ohjausvirheen takia. 


Alkurata lähti hyvin liikkeelle, kunnes sitten varmistin putkelle menoa liikaa ja koira pääsi livahtamaan väärään päähän. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska minä etenen! Mun ohjaus etenee ihan oikeasti, vitsit! Mulla kun on tapana jäädä vähän turhia odottelemaan, jolloin jään auttamattomasti jälkeen. Hylkäyksen jälkeen tapahtui myös se virhe, mitä olin ennen rataa ajatellutkin. Koira siis ennen tuota toista putkea pääsi livahtamaan yhden ylimääräisen hypyn, koska oma ohjaus osoitti juuri sinne. Vaikka niin olin asiaa ajatellut... :D

Tätä videota katsoessani kuitenkin huomaan, että hitto mähän sallin koiran varastavan jokaiselta kontaktilta? Tähän on nyt puututtava ennen kuin homma lähtee käsistä. Ennen en ole tällaista huomannut, mutta nyt oli kyllä neidillä turhan hätäiset lähdöt. 


Älyttömän hienoa menoa, kunnes sitten putken jälkeen ennen rengasta koira pääsee livahtamaan ylimääräisen esteen. Ja miksi? No siksi, kun minä en jarruttanut sitä ennen putkeen menoa ja kertonut sille riittävästi mihin pitää tulla.... Koiran kaari vei sen suoraan kyseiselle esteelle... Keppien jälkeen ohjauskuvio oli vähän sähläystä eikä sitä mitä piti. Piti ehtiä tekemään persjättö keppien jälkeen ja muurin jälkeen valssi. Jäljessä olin kuitenkin, joten eipä onnistunut. Tähän rataan olen kuitenkin todella tyytyväinen. Tällä radalla homma toimi ja kontaktitkin meni oikein ilman varastelua, mutta silti ripeästi. 

Seuraavaksi sitten kisaammekin sunnuntaina täällä Porissa! Siellä starttaan kaksi starttia Aidan kanssa ja lisäksi mäyräkoira Titta pääsee starttaamaan ykkösiin kaksi starttia. Sunnuntaita odotellessa siis!

Sain vihdoin aikaan myös esittelysivut, joten käykäähän kurkkaamassa nekin! :)

nimijuttu

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Agilitykisat Tampere 28.3.2016

Heippahei, vihdoin täällä! Kevät on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, sillä olen itse ollut työharjoittelussa eikä näin ollen ole aika eikä energia riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Uusi blogikin on jäänyt vallan sivuun, mutta nyt on aika ryhdistäytyä. 

Tulin innoissani kirjoittamaan, ajatuksenani lisätä kuvia Yyterin koirarannalta. Kävipä siinä sitten kuitenkin niin, että yksikään kuva ei ollut tarkentunut oikein, koska linssi oli ollut likainen.... :D Jep jep, se siitä, että mulla kerrankin oli kamera matkassani! Löydettiin rannalta kaiken lisäksi ihana shelttipentu, viisi kuukautta vanha, ja Aida leikki sen kanssa pitkään. Olisi ollut niin kiva lisätä näistä leikeistä kuvia tännekin, mutta ehkä sitten ensi kerralla!

Onneksi agilitykisoista riittää videoita jaettavaksi, joten tässä niitä tulee! Aloitetaan uusimmista ja jatkan seuraavaan postaukseen vanhempia videoita.


Aloitimme maanantaina agilityradalta, josta sitten hyvästä alusta huolimatta tuli hylky. Ensin keppivirhe, johtuen siitä, että tuollaista keppikulmaa olemme loppu viimeksi treenanneet aivan liian vähän ja toisekseen en selvästikään osannut ohjata koiraa kepeille riittävän selkeästi. Hylkäys tuli, kun koira ei lähtenytkään takaa kiertoon melko loppupäässä rataa. Harmittaa, kun videosta ei näe, mitä siellä oikein tapahtuu, mitä oikein tein väärin. Luotin varmaan liikaa, että koiran kaari veisi sen automaattisesti takaakierrolle, mutta se kääntyikin tiukemmin ja sitten alkoi vain tarjoamaan jotain, jotta pääsisimme jatkamaan. 


Hyppyradalla meno oli jo tosi toimivaa, mutta oman mokan takia tuli hylky jo melko alussa! Koira jäi selän taakse ja hyppäsi esteen väärään suuntaan. Siihen asti ja sen jälkeen homma toimi, joten eipä oikeastaan harmita. Hyppyradoilla olen usein jäänyt jälkeen, kun koira on niin nopea, mutta tällä radalla olin pääasiassa hyvin hommassa mukana.


Agirata, jonka videon olen kattonut ainakin 101 kertaa, niin hyvältä ohjaaminen tuntui radalla ja niin kivalta meno näyttää videolla! Kaikki meni nappiin ja sen ansiosta etenemä 4,55 m/s, jolla sitten irtosi sija 3/45 sekä Sert-A. Nyt meillä onkin kaksi Sert-A:ta kasassa eli ensi vuoden alkuun mennessä tarvisi saada vähintään H haettua jostain näyttelyistä, jotta saisin Aidan agilityvalioksi. Vielä kaarteita pienemmiksi ja kontaktit nopeammiksi, niin vitsit, kun etenemät alkaa näyttää entistäkin paremmilta!

Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen ratoihin. Huomaan itse selvää kehittymistä omassa ohjauksessani ja radoilla on paljon hyviä pätkiä. Nyt meillä on 3/7 nollaa sm-kisoihin vaadittavista nollista. Katsotaan ehdimmekö saada loputkin kasaan ennen kesäkuun alkua!

nimijuttu

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Millainen koira Aida on?

1390725_10202447874851863_842854752_n
IMG_7301m
Ennen oman koiran hankintaa, toivoin koiralta monia asioita. Halusin koiran harrastuskaveriksi, halusin, että se on nopea agilityradalla, on miellyttämisenhaluinen ja minä olen sille ykkönen aina. Toki halusin myös terveen koiran, jonka kanssa saan viettää mahdollisimman pitkän ajan. Millaisen koiran sitten sainkaan?

Aida on rauhallinen kotioloissa, mutta agilitytreeneissä se on täyttä tulta ja tappuraa. Se ei tiedä mitään parempaa kuin agilityradalla kiitäminen. Se antaa siellä kaiken itsestään ja komentaa minua, kun en ohjaa oikein riittävän ajoissa. Se tekee kaiken miellyttääkseen. Agilityssäkin se yrittää aina kaikkensa ja toisinaan jopa liikaakin, kun kuski on myöhässä niin koira on jo ehtinyt tarjoamaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot... :D 

Ykkönen olen koiralleni ja se on ihanaa. Toki Aidalla on myös muita ihmisiä ympärillään, joita se rakastaa yli kaiken, mutta selvästi se on silti minussa kiinni kaikista eniten. Arkuutta neidistä kuitenkin löytyy liikaa. Sitä kun saisi hieman pienemmäksi, olisi elämä paljon helpompaa. Pentuaikoina tein kaikkeni, jotta koirastani ei tulisi arka, eikä se sitä pentuna ollutkaan. Se tapasi kaikki ihmiset mielellään, samoin toiset koirat. Sitten ilman mitään sen suurempaa syytä, olisiko ollut yhdeksän kuukauden iässä, se alkoi pelkäämään vieraita miehiä sekä myös omaa isääni (jonka kanssa oli ollut paljon tekemisissä). Yhä tänäkin päivänä Aidan mielestä vieraat miehet on pelottavia (paitsi agilityradalla ne eivät häiritse, vaikka juoksisivat mm. ihan puomin vieressä). Myös suurin osa uroskoirista on Aidan mielestä kamalia, eikä se halua tehdä niiden kanssa tuttavuutta. Aida on siis selvästi miesrasisti! Voi sitä...

Aidan kouluttaminen on kuitenkin ollut äärettömän helppoa. Esimerkiksi vapaana olo on aina ollut sille täysin luonnollista eikä se ole toistaiseksi vielä kertaakaan kyseenalaistanut luoksetuloa tai kiinni antamista. Ei edes pentuna, kun vapaana oloa ei paljon ollut vielä ollutkaan. Olenkin miettinyt, että jos jossain vaiheessa toisen koiran saan ja se ei olekaan näin helppo, niin mitenköhän selviän? Aida on todella nopea oppimaan ja siitä syystä sen kanssa onkin ihana harrastaa ja touhuta. Väliin tämä nopea oppisuuskin on haitaksi, sillä väliin huonotkin asiat tulee opittua liiankin nopeasti...

Olen onnellinen, että ensimmäinen oma koirani on juuri tällainen kuin se on. Elämä sen kanssa on helppoa, joten ei sovi toivoa kuin että seuraavan koirankin kanssa sujuisi yhtä mallikkaasti! Aida on kyllä juuri sitä, mitä harrastuskaveriltani toivon! ♥

nimijuttu