maanantai 8. elokuuta 2016

Paluu blogin pariin

IMG_8398
Yyterin koirarannalla
IMG_8386

Huh, aika on mennyt ihan äärettömän vauhdikkaasti ja blogi on jäänyt kaiken touhun keskellä unholaan. Nyt kuitenkin josko yrittäisi palailla taas blogimaailmaan, kerrottavaa kun olisi vaikka ja mistä!

Kesän aikanahan olemme osallistuneet agilityn sm-kisojen joukkuekisaan, tulleet valituiksi Agilityliiton TopTeamiin, pitäneet kisatauon, aloittaneet dobon Aidan kanssa ja rallytokon Jannin kanssa ynnä muuta ynnä muuta. Huh huh, olisi niin paljon kerrottavaa, etten oikein edes tiedä mistä aloittaisin!

Vaikka sm-kisoista on kulunut jo aikaa melkoisesti, tahdon silti paneutua siihen ihan omassa postauksessaan, joten palataan siihen aiheeseen mahdollisimman pian. Mutta, miten me päädyttiin mukaan Sagin TopTeamiin? TopTeamista voit lukea lisää tästä linkistä!

Viikkoa ennen TopTeam haun sulkeutumista bongasin kyseisen valmennusrenkaan. Lukiessani siitä totesin vaan, että vau, vielä jonain vuonna mekin olemme Aidan kanssa mukana TopTeamissa. Siltä istumalta myös päätin, että piru vie, mähän laitan hakemuksen jo nyt ja katsotaan riittääkö se mukaan valitsemiseen. 

Hain siis mukaan ihan vaan sillä ajatuksella, että enhän mä siinä mitään häviäkään, joten kokeillaan. Täytyypä sanoa, että kyllä kannatti. Ennen juhannusta tuli tieto valinnasta ja olin haljeta riemusta! Ihan oikeesti, meidät on valittu mukaan! Ihan mieletöntä! Ensimmäinen leiri on tämän kuun lopulla Helsingissä enkä malttaisi enää yhtää odottaa. Uskon, että tämä vuoden mittainen valmennussysteemi vie meitä ihan äärettömästi eteenpäin ja lähemmäs meidän unelmia. Palataan siis TopTeam tunnelmiin toivottavasti syyskuun alussa!

Janni on kasvanut ihan hirmuisesti ja osoittautunut aivan älyttömän ihanaksi perheenjäseneksi, josta varmasti tulee myös loistava harrastuskaveri. Ollaan aloiteltu jo rallytokon ja agilityn alkeita; rallytokoa kurssilla ja agilityä pääsääntöisesti omatoimisesti, mutta myös toisinaan meidän valmentajan silmien alla. Jannistakin voisin kirjoittaa ihan oman postauksen, kunhan vain ehdin. 

Mites teidän kesät on sujuneet? :) Meillä on ainakin mennyt vauhdikkaasti, mutta hyvin. :D

nimijuttu

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Pentukuulumisia!

IMG_8044

IMG_8050

IMG_8070

IMG_8071

IMG_8090

Heipähei! Aika on taas mennyt niin vauhdikkaasti, etten ole tajunnutkaan kauanko edellisestä blogikirjoituksesta on aikaa! Meillä on pennun kanssa lähtenyt yhteiselämä melkoisen mukavasti käyntiin. Pentu on reipas ja aktiivinen, mutta osaa ottaa monissa uusissa tilanteissa aika lunkisti. 

Aida on ottanut tulokkaan aika hyvin vastaan. Pientä mustasukkaisuutta on ilmassa, sillä Aida esimerkiksi on vähentänyt syömistään, vaikka sillä normaalisti on äärettömän hyvä ruokahalu eikä se tunnu saavan ikinä mielestään riittävästi ruokaa. Aida on kuitenkin leikkinyt pennun kanssa ja on selvästi kiinnostunut siitä. Eiköhän niistä hyvät kaverit tule, kunhan kunnolla tutustuvat!

Alkuviikon olenkin ollut pennun kanssa avopuolisoni vanhemmilla, sillä heillekin tuli pentu samasta pentueesta ja ovat vielä olleet tämän alkuviikon töissä. Sisarukset ovatkin painineet sunnuntaista tähän päivään saakka lähes taukoamatta... :D Melkoista menoa, tuntuu, että leikit vain muuttuvat rajummiksi päivä päivältä! Täytyy kyllä sanoa, että näiden kahden pennun touhuja kun on seuraillut muutaman päivän, niin en ikinä ottaisi kahta pentua yhtä aikaa! :D Kauhea työ!

Jannin kanssa olemme tutustuneet uusiin ihmisiin, keskustan hulinaan, agilityhalliin (ja jopa hieman opeteltu esteen tarjoamista!) sekä nähty myös lapsia. Ollaan poikkeiltu myös muutamassa eläintarvikeliikkeessä sekä huomenna olisi tarkoitus mennä pentupaineihin ensimmäistä kertaa. 

Janni on kyllä aivan huippu pentu enkä millään malta odottaa millainen harrastuskaveri siitä oikein tuleekaan! Neiti on kyllä juuri täydellinen meidän perheeseen. ♥ 

nimijuttu

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Pennun kotiutumiseen valmistautumista

IMG_7600

IMG_7599

Voi tätä odottamisen tuskaa! :D Mikään muu ei pyöri mielessä kuin pentu, joten pahoittelut siitä, että jo nyt näitä pentuhehkutuksia tulee täältä blogista löytymään urakalla... Aidakin pääsi ensimmäistä kertaa hieman haistamaan pentua sunnuntaina. Aidan mielestä pentu oli hieman ällöttävä! Pentua taas kiinnosti kovin uusi tuttavuus, mutta väsymykseltään ei kauheasti jaksanut touhuta. Mutta nyt postauksen aiheeseen! Miten meillä on valmistauduttu jo tulevaan pennun kotiutumiseen? Paljon on mietitty ja pähkäilty, mutta loppu viimeksi vielä on tehtävää ja valmisteltavaa! 

Näitä meillä on pohdittu ja järjestelty:

1. Pennun tarvikkeet

Päätin jo alkujaan, että pentu saa pärjätä Aidan vanhalla pannalla ja taluttimella kunnes kasvaa niistä ohi. Aidan pentuajan taluttimet ja pannat ovat kuin uusia, joten miksi ostaa lisää. Pentu kuitenkin kasvaa niin äkkiä, että en koe tarpeelliseksi heti ostaa uutta. Odotan kuitenkin jo innolla, että pääsen ostelemaan pennulle vähän isompien koirien tarvikkeita, niitä kun ei meiltä tietenkään löydy! ;) 

Ruokakuppi pitäisi ostaa, mutta jos en löydä sopivaa vielä, niin kyllä meiltä jonkinlainen löytyy. Uusin samalla Aidan ruokakupin ja haluaisin löytää neideille saman tyyliset nätit kipot, mutta eri kokoiset. Katsotaan, milloin sopivat osuvat kohdalle! Siihen asti mennään vanhoilla.

Turkinhoito tarvikkeet meiltä jo löytyykin omasta takaa, niihin ei siis tarvitse nyt panostaa aivan heti. Kynsienleikkaukseen pitää ostaa jossain vaiheessa uudet leikkurit, sillä vanhat alkavat olla jo turhan tylsät ja olen niiden kanssa jo jonkin aikaa tuskaillut Aidan kynsienleikkauksen parissa. 

Ruokiakin olen aikani kuluksi selaillut ja pohtinut, mikä voisi olla se ruoka, jota syötän. Toki aloitellaan sillä, mitä kasvattaja antaa pennun mukaan sekä mahdollisesti sillä jatketaankin. Haluan kuitenkin perehtyä erilaisiin ruokiin ja miettiä sitten, mihin päädyn. 

2. Kodin rajaus

Haluan hieman rajata asuntoa, jotta pennun on turvallista jäädä jossain kohtaa yksin kotiin. Olohuoneen rajaamme pentuaitauksella pois, sillä olohuoneessamme on paljon sähköjohtoja ja muutakin tilpehööriä, jotka voi olla pennulle vaaraksi. Lisäksi makuuhuoneen rajaamme pois koiraportilla, jonka kolosta jossain kohdin Aida pääsee pentua turvaan makuuhuoneeseen (kunhan pentu on sen verran iso, ettei mahdu siitä kolosta...). Pennulle jää siis keittiö, pitkä käytävä ja olohuoneesta yksi iso nurkkaus, jossa on peti. 

3. Pihan aitaus

Asumme rivitalossa ja pihan aitaaminen on ollut jo kauan suunnitteilla. Se on kuitenkin venynyt ja venynyt, kun ei varsinaisesti ole siihen ollut tarvetta. Aida oli jo iso silloin kun tähän muutimme, joten sen kanssa olemme omassa pihassa pystyneet ulkoilemaan vapaana ilman aitaakin. Nyt kuitenkin pennun saapuessa haluan, että piha on aidattu ja koirat pääsevät pihaan keskenään peuhaamaan. 

Aidan rakennus onkin jo aloitettu, vielä hieman viimeistelyä! Aika kiva tulee kyllä, kunhan aita on valmis. Siitä tulee jopa niin hyvä, että luultavasti jossain vaiheessa pystyy koirat pistämään ulos hetkeksi vaikkapa keskenäänkin ilman valvontaa. Kunhan ensin varmistuu, että molemmat koirat pysyvät aidan takana hyvin ilman yritystäkään päästä pois. 

Tällaisia valmisteluita meillä ja pohtimisia meillä (+ varmaan sata muutakin asiaa). Miten muut ovat valmistautuneet silloin, kun pentu on saapumassa taloon?

nimijuttu