torstai 26. tammikuuta 2017

Putkien ohjaustekniikat / Aida

Noniin, treenivideoita pukkaa! Sain vihdoin hankittua sellaisen telineen, mihin puhelimen saa kiinni ja jonka saa sitten kiinnitettyä milloin minnekin. Nyt on helppo kuvata treenit, kun on itsekseen treenaamassa. Saapahan aina hieman videota siitä, miten menee. Näkee itse sitten myöhemmin ne, mitä on tehnyt oikein ja mikä on mennyt vikaan. 

Treenikerralla, jolta video on, keskityimme siihen, miten ohjaan putket ja miten oma sijoittumiseni vaikuttaa koiran kääntymiseen putkesta. Tällaiset treenit ovat hyvin silmiä avaavia, sillä usein on melko pienestä kiinni, milloin koira kääntyy mihinkin suuntaan. Treenin aikana piti oikein muutaman kerran pysähtyä miettimään, mitä sitä oikein taas tulikaan tehtyä. Onneksi kuvasin treenit videolle, sillä nyt olen pystynyt vielä tarkemmin pohtimaan asiaa. Näin me treenasimme:


Muutamia oikein aivopierujakin tuli treeneissä tehtyä, niistä onkin yksi esimerkki videollakin. Ei tarvinnut paljon ihmetellä, miksi koira kääntyi putkesta, kuten kääntyi... :D Aidan kanssa on kyllä hienoa tehdä tämän kaltaisia treenejä, koska se osaa ihan äärettömän hyvin ja se on todella tarkka ohjauksistani. Silloin, kun se kääntyy eri tavalla kuin olin ajatellut, saan lähteä hakemaan vikaa omasta liikkeestäni ja videoiltahan ne hyvin sitten näkyvätkin.

Treeni osoitti myös, että nämä asiat vaativat paljon treeniä ohjaajalle. Miten sitä voikaan olla niin vaikeaa se oma sijoittuminen? Onneksi koira tosiaan tekee juuri niin kuin on pyydetty. On helpompaa korjata vain omia virheitään kuin keskittyä niin omiin virheihiin kuin siihen, että koira ei osaa riittävästi.

Kuvaatteko te usein treenejänne? Millaista apua olet treenivideoista saanut? :)

nimijuttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)