keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Viime vuoden tavoitteet

Viime vuodelle asetin muutamat eri tavoitteet koiraharrastuksen parissa. Tekstin, jossa tavoitteet lukevat ja jossa on hieman pientä pohdintaakin niistä, pääset lukemaan tästä. Miltä viime vuoden tavoitteet näyttävät nyt, kun vuosi on päässyt vaihtumaan?

IMG_7077m

Tällaiset tavoitteet asetin:

Agilityn SM-kisoissa oman seuran joukkueeseen pääseminen. Jep, tämä toteutui! Oltiin joukkueessa mukana ja meidän joukkue oli mineissä sijalla SM 6.!! Niin upeaa, fiilis siellä oli kyllä niin huippu. 

Agilityn SM-kisoissa yksilökisoissa starttaaminen eli SM-nollien metsästäminen ennen kesäkuuta (3 on tämän hetkinen tilanne!). Valitettavasti nämä karkelot jäivät meidän osaltamme. Saimme kyllä sen seitsemän nolla-tulosta kerättyä, mutta tuplanolla jäi uupumaan. Hitto vie, että oli pienestä kiinni! Eipä me siihen mennessä oltukaan kuin alle puoli vuotta kisattu kolmosluokassa eli sinänsä hyvin. Mutta kyllä harmitti ja harmittaa vieläkin.

Kisakokemuksen kerääminen. Jep, sitä ollaan kerätty melkoisen hyvin! Ollaan tietenkin edelleen nuori koirakko, mutta kyllä se tästä! Kisasimme melko ahkerasti, noin 1-3 kisaa kuuta kohden. 

Ahkera valmentautuminen ja kehittyminen agilityn parissa, yhteistyön paraneminen. Jep, sitäkin on tullut tehtyä! Olimme syksyn mukana Agilityliiton TopTeamissa ja vielä kevät on sitä jäljellä. Lisäksi koko viime vuoden valmentauduimme viikottain valmentajallamme, jonka valmennuksissa edelleen käydään viikottain. Näiden lisäksi on ollut myös joitain yksittäisiä valmennuksia. Meidän yhteistyö on kehittynyt huimasti, mä olen oppinut etenemään ja ohjaamaan jo paljon paremmin kuin vielä viime vuoden alussa! Niin huippua.

Rallytoko kisoihin osallistuminen syksymmällä. Kyllähän tämäkin sitten toteutui, kun 18.12. starttasimme Tampereella meidän molempien ensimmäisissä rallytokokisoissa pistein 96/100! Nyt vaan lisää näitäkin! 


Siinä meidän tavoitteet kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hyvin ovat täyttyneet suurin osa ja nyt onkin aika taas pohtia, mitä me tänä vuonna tavoitellaan. Palataan niihin sitten ihan omassa postauksessaan! :) Paljon tehtiin viime vuonna ja toivottavasti paljon saadaan tehdä myös tänä vuonna. Aida on kyllä ihan huippu harrastuskaveri, sen kanssa kaikki on vaan niin ihanaa! Tänä vuonna täytyy asettaa tavoitteita myös Jannin kohdalle. Ne tavoitteet onkin jotenkin vaikeampi asettaa, mutta eiköhän niihinkin joku selkeys löydy. 

Täyttyikö teidän tavoitteenne viime vuonna? :) Linkkaa vaikka teksti blogiisi, niin käyn lukaisemassa tai kirjoita kommenttiin! 

nimijuttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)